Helsinki-Vantaan passiruuhkat jatkuvat ainakin loppuvuoden

Helsinki-Vantaan passintarkastukset ruuhkautuvat päivittäin. Vajaan tunnin jonotusaika on arkipäivää, pahimmillaan passintarkastukseen on jonotettu jopa puolitoista tuntia.

Ruuhkat johtuvat matkustajamäärien kasvusta ja rajavartiolaitoksen henkilökuntapulasta. Kun lentokentän ja satamien ruuhkahuiput osuvat päällekkäin, molempiin ei riitä täyttä miehitystä.

Suurin syy päivittäisiin ruuhkiin on alkuvuoden matkustajamäärä.

- Liikenne on kasvanut hyvin voimakkaasti pääkaupunkiseudun rajatarkastuksissa. Jos otetaan Helsingin satamat ja lentokenttä, niin kasvu on ollut 10,7 prosenttia mikä tarkoittaa 600 000 ihmistä lisää, Helsingin rajatarkastusosaston päällikkö Janne Piiroinen rajavartiolaitokselta kertoo.

Lentokentän passintarkastusasiakkaiden määrä on kasvanut alkuvuonna peräti 37 prosenttia, ja ruuhka-aikoina jonossa vierähtää helposti tunti. Koko päivän keskiarvo on 15 minuuttia.

- Lentoaikataulut keskittyvät pariin piikkiin. Aamulla on ruuhkaa, iltapäivällä on ruuhkaa ja illalla on ruuhkaa, apulaisjohtaja Kari Salonen Helsinki-Vantaan lentoasemalta kertoo.

Helsinki-Vantaan passintarkastuslinjojen määrä kasvaa marraskuussa kymmenestä 30:een. Toinen asia on saada koppeihin miehitystä.

- Ei päästä ihan niihin vahvuuksiin, joita haluttaisiin, johtuen sataman pika-alusliikenteestä. Mutta vuodenvaihteen jälkeen täällä on sellaiset vahvuudet, että liikenne sujuu, Piirainen lupaa.

Ensi kesänä ruuhkat voivat uusiutua. Satamat tarvitsevat jälleen lisää passintarkastajia ja lentokentän miehitys kutistuu.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat