Helsinki-Vantaa rauhoittui tänään

Ilmailulaitos kehottaa lentokentälle saapuvia matkustajia varaamaan kuitenkin edelleen riittävästi aikaa turvatarkastukseen.

Helsinki-Vantaan lentoasemalla oli tänään huomattavasti eilistä rauhallisempaa.

- Tämän päivän matkustajamäärät eivät ole läheskään eilistä luokkaa, kertoi Ilmailulaitoksen matkustajaohjausesimies Jari Pusa.

Tänä aamuna kello 6.30-7.00 oli pieni ruuhkapiikki, mutta aina tästä päivästä itsenäisyyspäivään saakka lentoasemalla on melko rauhallista. Aamuruuhkassakaan turvatarkastukset eivät Pusan mukaan kestäneet pisimmillään kuin viitisentoista minuuttia.

- Ensi maanantai on selkeä välipäivä Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Tiistaina ihmiset palailevat iltapäivän ja illan aikana kotiin, ja keskiviikkona palataan arkeen, eli lähtöpuolellakin on silloin jo matkustajia, Pusa ennakoi.

Toista perjantain kaltaista päivää ei tänä vuonna ole enää odotettavissa, vaan perjantai jää todennäköisesti vuoden vilkkaimmaksi päiväksi. Yksin Finnairin koneilla lähti perjantaina kotimaan- ja ulkomaanlennoille noin 15 000 matkustajaa. Tavallisena keskivertopäivänä lähtijöitä on hiukan yli 10 000.

Pusa kehottaa lentomatkustajia varaamaan edelleen riittävästi aikaa turvatarkastukseen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat