Helsinki tyrmäsi Venäjän lähetystösuunnitelmat: Kalliota olisi lentänyt taivaan tuuliin

Helsingin Ullanlinnaan rakennettavan Venäjän lähetystön suunnitelmat tyrmättiin aluksi Helsingin kaupungin suunnitteluvirastossa. Suunnitelmien mukaan lähetystön alta olisi pitänyt räjäyttää suuret määrät kalliota.

- Sen jälkeen on tehty yhteistyössä lähetystön kanssa uusi suunnitelma, jossa rakennukset on sijoiteltu niin, että luonto säilyy ja näkymät ovat muutenkin kaupunkikuvaan sopivat, sanoo kaupungin kiinteistöviraston päällikkö Mikael Nordqvist.

Kaupungin suunnitteluvirasto puoltaa nykyistä suunnitelmaa, mutta rakennushankkeen tielle on ilmaantunut mutta. Helsingin Sanomat, kertoo että Venäjä on jättänyt noudattamatta yhtä kauppakirjan ehtoa: suunnittelukilpailua ei järjestetty yhdessä Helsingin kaupungin kanssa, kuten kauppakirjaan oli kirjoitettu. Neuvostoliitto osti lähetystön tontin vuonna 1990.

Sekä Nordqvist että kaupungin suunnitteluviraston päällikkö Tuomas Rajajärvi myöntävät, että kauppakirjaa ei ole noudatettu pilkuntarkasti. Nordqvist ei näe tätä kuitenkaan suurena ongelmana.

- Meidän mielestämme alkuperäisen sopimuksen henkeä on noudatettu, eli laatua haetaan. Pääasia, että lopputulos on hyvä, sanoo Nordqivst.

Helsingin Sanomat julkaisi tänään ensimmäisenä Venäjän lähetystön havainnekuvat, jotka kertovat, että Tehtaankadulle suunnitellaan monikerroksista uutta lähetystötaloa. Tontille rakennetaan asuntoja ja toimitiloja. Lisäksi Venäjä haluaa pystyttää tontille vielä lisärakennuksen.

- Nyt suunnitelma on kaavan mukainen ja on mennyt hyvään suuntaan - rakennuskelpoinen talo, sanoo Tuomas Rajajärvi.

Helsingin kaupungin valtuusto päättää lopulta ensi kuussa sen, onko lähetystön rakennushankkeessa toimittu kauppakirjan ehtojen mukaisesti.

- Valtuusto päättää pitääkö järjestää uusi suunnittelukilpailu, sanoo Tuomas Rajajärvi.

Lue myös:

    Uusimmat