Helsinki selvittää ruuhkamaksujen käyttöönottoa

Ruuhkamaksuja perittäisiin kaupungin keskustaan saapuvilta yksityisautoilta.

Helsingin kaupunki aikoo selvittää eri vaihtoehtoja ruuhkamaksujen perimiseksi. Selvittämisen puolesta äänesti 51valtuutettua ja vastaan 8. Tyhjää äänesti 26 valtuutettua.

Vihreiden pontta tukivat sosiaalidemokraatit, vasemmistoliitto, osa ruotsalaista kansanpuoluetta ja keskustaa.Kokoomus vastusti ruuhkamaksujen selvittämistä.

Ruuhkamaksuja perittäisiin kaupungin keskustaan saapuvilta yksityisautoilta.

Paljon kiitetyt Tukholman ja Lontoon ruuhkamaksut eivät monen mielestä toimi Helsingissä, koska kaupunkirakenne on erilainen.

Keräyspaikkoina vanha Tullinpuomi tai keskusteluissa heitetty Tuusulanväylän Helsingin pää ovat jo liian lähellä keskustaa. Suosituimpina vaihtoehtoina pidetään nyt pääväylien varsia kehä ykkösellä tai kehä kolmosella, mutta apulaiskaupunginjohtaja Hannu Penttilä ottaisi käyttöön vielä laajemman alueen.

-Viime aikoinahan pääkaupunkiseudulla ollaan 14 kunnan hyvässä yhteistyössä tehty maankäytön, asumisen ja liikenteen linjauksia ja varmaan tämän ensimmäisen luonnoksen kannattaa kattaa nämä 14 kuntaa, toteaa Penttilä.

Myös erilaisista ruuhkamaksuvyöhykkeistä on keskusteltu.

-Se voi olla vyöhykepohjainen, jossa hinta vaihtelee joka tilanteessa kun ylitetään raja tai sitten se voi olla myös kilometripohjainen. Mutta siihen ei ole vielä tekniikka tällä hetkellä riittävän hyvää, toteaa professori Timo Ernvall, Teknillisestä korkeakoulusta.

Järjestelmä voisi perustua esimerkiksi optiseen lukulaitteeseen tai satelliittipaikannukseen. Rahaa kerättäisiin pari euroa kerralta ja sitä kertyisi muutamista kymmenistä satoihin miljooniin euroihin. Päättäjät haluavat käyttää rahat pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen ja muiden liikennejärjestelmien kehittämiseen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat