Helsinki rajoittaa julkijuopottelua ja kieltää prostituution

Helsinki aikoo rajoittaa järjestyssäännöllä julkijuopottelua ja kieltää prostituution harjoittamisen yleisellä paikalla. Kaupunginhallitus on päättänyt ehdotuksesta uudeksi järjestyssäännöksi. Jo moneen kertaan siirtynyt päätös hyväksyttiin viimein lähes yksimielisesti. Lopullisesti säännöt on tarkoitus lyödä lukkoon kaupunginvaltuustossa 1. syyskuuta.

kaljanjuontia puistossa, lähikuva, helsinki


Kaupunginhallituksen mielestä viime vuosien kokemukset osoittavat, että prostituution harjoittaminen yleisellä paikalla pitäisi mainita säännössä erikseen. Prostituutio on viime vuosina siirtynyt aiempaa näkyvämmin Helsingin kaduille. Tähän asti järjestyssäännössä on tyydytty kieltämään ihmisiä "käyttäytymisellään häiritsemästä yleistä järjestystä tai säädyllisyyttä".

Myös julkiseen juopotteluun puututaan aiempaa tiukemmin. Uudessa säännössä päihteiden nauttiminen yleisissä kulkuneuvoissa sekä metro-, rautatie- ja bussiasemilla kielletään. Toistaiseksi voimassa on kielto päihteiden "häiritsevästä" nauttimisesta yleisellä paikalla. Julkijuopottelu oli aluksi tarkoitus kieltää kokonaan, mutta kaupunginhallitus hyväksyi kuitenkin vastaehdotuksen, jonka mukaan asemia lukuunottamatta vain "häiritsevä" juopottelu on edelleenkin kiellettyä.

Uuden järjestyssäännön on tarkoitus astua voimaan 1. lokakuuta.

(STT)

Lue myös:

    Uusimmat