Helsinki Pride kampanjoi yhdenvertaisuuden puolesta

Sateenkaarikansan juhlaviikon näkyvin ohjelmanumero on Pride-kulkue, joka järjestetään ensi lauantaina.

Helsinki Pride -tapahtuma käynnistyy tänään. Viikon kestävä festivaali on Suomen suurin jokakesäinen homo-, lesbo-, bi- ja transtapahtuma.

Kaikille avoin festivaali haluaa lisätä avoimuutta ja moninaisuuden arvostusta yhteiskunnassa. Helsinki Priden ohjelmisto nostaa tänä vuonna esiin yhdenvertaisuuden, jota kaivataan suvaitsevaisuuden sijaan. Festivaalijärjestäjien mukaan suvaitsemiseen liittyy usein suvaittavien yläpuolelle asettuminen. Suvaitsevaisuutta tärkeämpää on arvostaa erilaisuutta yhteiskunnassa.

Helsinki Pride kiinnittää huomiota erityisesti yhdenvertaisuuden toteutumiseen työpaikoilla. Tiistaina 26.6. järjestettävässä seminaarissa "Työelämän yhdenvertaisuus - juhlapuheista käytäntöön" tarkastellaan sitä, miten työpaikat voisivat olla yhdenvertaisempia. Yhdenvertaisuus puhuttaa myös saman päivän iltana Kirjasto 10:n keskustelutilaisuudessa toimittaja Mikko Silvennoisen johdolla.

Helsinki Pride tuo seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt näkyviksi myös suurella ja värikkäällä kulkueella lauantaina 30.6. Viime vuonna Pride-kulkueessa oli lähes 2000 osallistujaa, ja kulkueen jälkeen yli 3000 ihmistä juhli Kaivopuistossa.

Helsinki Pride 2007 -tapahtuman suojelija on Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri. Tapahtuman järjestää Helsingin seudun Seta ry

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat