Helsinki piilottaa kivihiiltä syvälle kalliovarastoon

Eduskunta edellytti ydinvoimapäätöksen yhteydessä, että hallitus ryhtyy nopeisiin toimiin hiilen käytön rajoittamiseksi.

Ainakaan Helsinki ei säikähtänyt eduskunnan kannasta, vaan sijoittaa noin 50 miljoonaa euroa uuden hiilivaraston rakentamiseen.

Hiilikellarit ovat melkein sata metriä maan alla. Valmistumassa on neljä valtavaa varastosiiloa, jonne kaupunkilaisten silmistä sirretään pölyävät hiilikasat. Samalla vapautuu tonttimaata kaupunkirakentamiseen.

Hiilivaraston rakentamiseen sijoitetaan noin 50 miljoonaa euroa, vaikka Suomen ilmastopolitiikan mukaan hiili on julistettu häviämään muutenkin kuin näkyvistä.

-Helsingin Energialla on täällä Salmisaaressa ja Hanasaaressa erittäin korkean hyötysuhteen yhdistetyn sähkön- ja lämmöntuotannon koneisrtoja, jotka oman käsitykseni mukaan hyyvin sopeutuu tähän globaaliin ympäristö- ja energia-ajatteluun, mikä on vallalla. Siinä mielessä tämä ei millään tavalla ole vastoin tätä kestävän kehityksen periaatetta, toimitusjohtaja Seppo Ruohonen Helsingin Energiasta kertoo.

Eduskunta kuitenkin edellytti ydinvoimapäätöksen yhteydessä keväällä, että hiilen käytön rajoittamiseen hallitus ryhtyy pikaisesti.

Kauppa- ja teollisuusministeriössa on nyt edetty siten, että siellä on kaavailtu toimikuntaa miettimään kivihiilenkäytön alasajoprosessia.

(MTV3)

Katso myös Jarmo Kantelisen juttu aiheesta
(Seitsemän uutiset 16.08.2002)

Lue myös:

    Uusimmat