Helsinki nousi Euroopan vilkkaimmaksi matkustajasatamaksi: "Ehkä koko maailman vilkkain"

Helsinki on noussut viime vuonna Euroopan ja mahdollisesti koko maailman vilkkaimmaksi matkustajasatamaksi, kaupunki tiedottaa. Myös pormestari Jasn Vapaavuori innostui hehkuttamaan asiaa.

Viime vuonna Helsingin satamista muun muassa Tallinnaan, Tukholmaan, Pietariin ja Saksan Travemündeen reissasi 12,3 miljoonaa matkustajaa. Matkustajaliikenne kasvoi 2,4 prosenttia edellisvuodesta.

Kaupungin mukaan erityisesti Tallinnan-linjalla matkustusmäärät kasvavat voimakkaasti. Tallinnan ja Helsingin välillä kulki 9 miljoonaa matkustajaa (+3,2 %)- Helsingissä vieraili 266 aluksella vuoden aikana 478 000 (+16,8 %) kansainvälistä risteilymatkustajaa, mikä oli kaikkien aikojen ennätys.

– Varustamot ovat tuoneet Helsinki–Tallinna linjalle viime vuosina entistä suurempia ja nopeampia aluksia ja lisänneet matkustajakapasiteettia myös sesonkeihin, sanoo Helsingin Sataman matkustajasatamista vastaava johtaja Kari Noroviita.

Matkustajamäärien kasvua edesauttoi muun muassa helmikuussa käyttöön otettu Länsiterminaali 2.

Helsingin Satama on myös Suomen suurin ja vilkkain ulkomaantavaraliikenteessä. Kaikkiaan tavaraa Helsingin Satamien kautta kulki yhteensä 14,3 miljoonaa tonnia (+14,2 %), josta tuontia oli 7,3 miljoonaa tonnia (+13,2 %) ja vientiä 6,9 miljoonaa tonnia (+14,6 %).

Lue myös:

    Uusimmat