Helsinki kasvaa ehkä liiankin nopeasti

Suomi on vähitellen kaupungistumassa muiden EU-maiden tahtiin. Helsingin seutu on hallintoministeri Jouni Backmanin mukaan väestökehitykseltään yksi Euroopan nopeimmin kasvavista kaupunkiseuduista.

Backman kertoi tänään Turussa Suomen kaupunkifoorumissa pääkaupunkiseudun tulevaisuudesta luodusta kuvasta. Sen mukaan pääkaupunkiseudun väkiluku kasvaa 200 000 asukkaalla 20 vuodessa.
-Tällainen kehitys saattaisi merkitä sitä, että muuttoliikkeen vuoksi työttömyys pysyisi seudulla korkeana. Seudulle muutetaan, vaikka työtä ei olisikaan, mutta odotetaan, että todennäköisyys löytää työtä on suurempi kuin muualla.

Backman arvioi, että tällöin Helsingin seudun kehitys vastaisi monien Euroopan suurkaupunkien tilannetta. Työttömyys, pitkäaikaistyöttömyys ja sosiaalinen eriarvoisuus ovat ongelmia samaan aikaan kun pääkaupunkiseutu on Suomen tärkein ja ainut metropolimainen keskus. Sinne keskittyy huippuosaamista ja kansainvälisiä yhteyksiä.
-Kehityskuva, joka sisältää voimakkaita tietyille alueille kohdentuvia sosiaalisen eriarvoistumisen uhkia ei luonnollisestikaan ole toivottava, muistutti Backman.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat