Helsinki jatkaa tiukkaa taloudenpitoa

Helsingin kaupunginvaltuusto on hyväksynyt budjettiesityksen ilman muutoksia. Veroprosentti säilyy ennallaan, kuten myös kiinteistövero.

Helsingin kaupunginvaltuusto on hyväksynyt budjettiesityksen ilman muutoksia. Budjetti jatkaa tiukkaa talouslinjaa, mutta veroprosentti säilyy ennallaan 17,5 prosentissa. Myös kiinteistövero säilyy entisellä tasollaan.

Menot kasvavat ensi vuonna 2,9 prosenttia. Toimintamenot ovat reilut 3,2 miljardia euroa. Vuosikate on 39 miljoonaa euroa plussalla, mutta se riittää kattamaan poistoista vain 20,6 prosenttia.

Helsingin talouden suurin murheenkryyni on verotulojen heikko kasvu. Kunnallisverotuloja arvioidaan ensi vuonna kertyvän 1,7 miljardia euroa ja yhteisöveroa 201 miljoonaa. Verotulojen heikkoon kasvuun ovat syynä työpaikkojen ja Helsinkiin muuttavien määrän väheneminen ja yritysten siirtyminen pois pääkaupungista.

Valtuusto hyväksyi saatteeksi liudan ponsia, joissa mm. edellytetään, että leikkipuistojen kesäruokailu ensi vuonna järjestetään "tarpeen mukaisessa laajuudessa". Sosiaalilautakuntaa kehotettiin laatimaan suunnitelma, jonka avulla parannettaisiin päivähoitoa sekä kustannustehokkuutta että kaupunkilaisten valinnan mahdollisuuksia. Samalla pitäisi pyrkiä edelleen kohti viiden suurimman kaupungin keskimääräistä kustannustasoa.

Terveysasemien sulkemisesta aiheutunutta kohua pyritään lievittämään sillä, että liikennelaitosta, sosiaalivirastoa, terveysvirastoa ja alueiden asukkaita kehotetaan yhdessä selvittämään, miten joukkoliikenteen ja palveluliikenteen reittejä pitäisi kehittää, jotta myös liikuntaesteiset pääsevät sujuvasti käyttämään terveyspalveluita.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat