Helsinki haluaa Aalto-korkeakoulun keskukseksi

Helsingin kaupunki haluaa tulevan Aalto-korkeakoulun keskukseksi. Helsingin kaupunginjohtajan Jussi Pajusen mielestä kaupungin keskustan tulisi olla koko uuden korkeakoulun kohtaamispaikka. Kunkin yhdistyvän korkeakoulun kampukset olisivat pääasiassa opetuspaikkoja.

Pajusen ja muun johdon tukena on Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston laatima selvitys huippukampuksen edellytyksistä Helsingissä. Selvityksen mukaan käytännössä kaikki asiat puoltavat sitä, että kaupungin keskustaan tukeutuva kampusrakenne tarjoaa parhaat edellytykset tulevan korkeakoulun toiminnalle.

Teknillinen korkeakoulu, Taideteollinen korkeakoulu ja Helsingin kauppakorkeakoulu yhdistyvät vuoden 2010 alusta. Helsingin kaupunki korostaa yhteisen keskuksen luomista Helsinkiin siitä huolimatta, että uuden korkeakoulun runsaasta 20 000 opiskelijasta 70 prosenttia opiskelee Teknillisessä korkeakoulussa, joka toimii Espoon Otaniemessä. Kaksi muuta korkeakoulua toimivat Helsingissä.

Pajunen kiisti, että Helsinki ja Espoo taistelisivat uuden korkeakoulun omimisesta. Tavoitteena on hänen mukaansa vain, että Helsinki haluaa leimautua opiskelijoiden kaupungiksi. Uudella korkeakoululla olisi siten kolme kampusta mutta yksi keskus.

Selvityksessä tuodaan näkyvästi esiin esimerkiksi Helsingin mittavaa palvelutarjontaa ja toimivia joukkoliikenneyhteyksiä. Selvityksen mukaan Helsinki pystyy myös tarjoamaan korkeakoululle hyvät laajenemisen mahdollisuudet nykyisten kampusalueiden läheisyydessä.

Selvityksessä korostetaan eritoten nuorten asemaa. Nuoret suosivat Helsingin kantakaupunkia asuinpaikkana. Selvityksessä luvataan, että Helsinki voi vastakin tarjota asuntoja opiskelijoille nykyisten kampusalueiden lähettyviltä.

- Opiskelijat pitää nostaa meidän voimavaraksemme, Pajunen tiivisti.

Lieneekö sattuma, että Espoon kaupunki ilmoitti myös tänään rakentavansa Otaniemeen tutkijahotellin ulkomaisia tutkijoita varten. Espoon tiedotteessa muistutetaan, että Teknillinen korkeakoulu muodostaa uuden korkeakoulun ytimen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat