Mainos

Helsinki esteettömäksi

Helsingissä on tehty viime vuosina monia asioita liikkumisesteettömyyden edistämiseksi. Tästä ehkäpä näkyvimpänä esimerkkinä kaupunkikuvassa ovat matalalattiabussit ja -raitiovaunut. On myös julkaistu opas, jossa tuodaan esille miten liikkumisesteiset voivat asioida kaupungin eri palvelupisteissä ja yksityisissä liikkeissä.

Maija ja Kalle Könkkölän valtuustoaloitteen perusteella Helsingin kaupunginhallitus päätti lokakuussa 2001 käynnistää "Esteetön Helsinki"-projektin. Sen tavoitteena on, että vuoteen 2011 mennessä kaikkien olisi mahdollisimman helppoa ja turvallista liikkua pääkaupungissamme - ikään ja kuntoon katsomatta. Projektia vetää Helsingin kaupungin rakennusvirasto ja käytännön työn koordinoinnista vastaa erityinen ohjaustyhmä, jota veti tämän vuoden marraskuun alkuun saakka Lauri Turja:

"Hankkeeseen on sidottu kaupunginhallituksen päätöksellä kaikki Helsingin kaupungin virastot ja laitokset; jokaisella on siinä edustaja. Koska projektin tavoite on, että tästä kaupungista tehdään liikkumisesteetön yhdessä liike-elämän ja järjestöjen kanssa, ohjausryhmässä ovat mukana laajasti edustettuina myös niiden edustajat."

Työmaa on mahtavan suuri. Siksi on aluksi valittu kolme pilottikohdetta menetelmien ja välineiden tutkimista ja testausta varten. Nämä ovat esteettömän kävelykadun eli Aleksin, esteettömän liikkumisympäristön eli Töölönlahden, sekä esteettömän kaupunginosa-alueen eli Vuosaaren kohteet. Niistä saatuja kokemuksia ja tuloksia tullaan hyödyntämään jatkossa ympäri pääkaupunkia.

Aleksihan on parhaillaan kokonaisuudessa peruskorjauksen alla. Siinä on pyritty aikatauluttamaan maan vilkkaimman kauppakadun 70 sisäänkäynnin muuttaminen esteettömiksi siten, että ne kunnostetaan asteittain. Kiinteistönomistajat ovat kovaa vauhtia tekemässä omia muutostöitään - kyllähän kauppa osaa sijoitustensa kannattavuuden laskea. Muualta Euroopasta saadut kokemukset osoittavat selvästi, että liikkumisesteettömyys tuo lisää asiakkaita.

Töölönlahden ympäri kulkeva kävelyreitti on yksi kaupungin suosituimmista ulkoilukohteista. Viime kesänä reitillä liikkumisen ongelmat käytiin läpi erilaisten käyttäjäryhmien kanssa. Suurimmiksi epäkohdiksi koettiin penkkien puute sekä pyörätien ja jalkakäytävän välinen koroke. Reitin parantamiseksi esitetäänkin mm. levähdyspaikkoja 50 metrin välein, väylän tasausta ja päällysteiden parantamista, opastuksen ja valaistuksen parantamista sekä uuden rantareitin tutkimista jyrkällä itärannalla.

Vuosaaren vanha keskusta-alue valittiin esteettömyyden pilottikohteeksi, koska se edustaa tyypillistä helsinkiläistä asuntoaluetta, jossa on sekä uttaa että vanhaa rakennuskantaa 1950-luvulta lähtien. Myös Vuosaaressa kartoitettiin pahimmat esteet. Vanhan keskustan osalta tehtiin seikkaperäinen suunnitelma.

Ensi vuonna projektin painopiste on yleispätevien esteettömyyskriteerien kehittämisessä. Käyttäjäryhmien kanssa yritetään saada aikaan yhteisesti hyväksytyt kriteerit, joilla sitten käydään läpi jokainen kohde vuorollaan. Nämä kriteerit pyritään viemään suunnitelmapiirustuksiin ja kunnossapidon tasolle saakka. Yksi keskeisimpiä tehtäviä jatkossa on myös yhteistyökentän laajentaminen entisestään.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.