Mainos

Helsinki aikoo sulkea sikainfluenssaterveysaseman

Helsinki aikoo todennäköisesti sulkea Laakson sikainfluenssaterveysaseman marraskuun aikana. Helsingin Sanomien mukaan sikainfluenssaterveysasema säilytetään, mikäli sikainfluenssa muuttuu lähiviikkoina epidemiaksi.

Helsinki keskitti sikainfluenssan hoidon Laakson terveysasemalle heinäkuun lopussa. Kaupunki oli myös varautunut muuttamaan Herttoniemen terveysaseman sikainfluenssaterveysasemaksi, mikäli tauti olisi rantautunut rytinällä Helsinkiin. Sikainfluenssaan sairastuneiden määrä on kuitenkin toistaiseksi jäänyt pieneksi.

- Sikainfluenssatilanne on nyt Helsingissä ja ilmeisesti koko Suomessa hyvin rauhallinen ja vakaa, vakuuttaa Helsingin terveyskeskuksen toimitusjohtaja Matti Toivola.

- Elokuussa potilaiden määrä nousi sen verran, että odotimme sikainfluenssaepidemiaa syyskuulle, kertoo ylilääkäri Pekka Ruusulehto Laakson sikainfluenssaterveysasemalta.

Elokuun alussa potilasmäärät kääntyivät kuitenkin laskuun, ja viime aikoina asemalla on ollut hiljaista.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.