Helsingissä viikonloppuna asuntomurtosuma

Helsingissä tapahtui viime viikonlopun aikana poikkeuksellisen paljon asuntomurtoja. Helsingin rikospoliisin tiedossa on jo seitsemän eri tapausta.

– Tänään on lisäksi tullut vielä yksi ilmoitus mahdollisesti maanantaina sattuneesta vastaavasta murrosta, tutkinnanjohtaja rikoskomisario Pertti Sovelius sanoo.

Murtojen kohteiksi on joutunut pääasiassa Helsingin keskustassa sijaitsevia arvokkaita kerrostaloasuntoja. Rikolliset anastivat asunnoista lähinnä käteistä rahaa sekä koruja.

– Taskuun mahtuvaa tavaraa. Välttämättä rikoksiin ei liity isoja ajoneuvoja.

Tekotapa on ollut harvinaisen järeä, sillä rikolliset ovat tunkeutuneet ilta- ja yöaikaan jopa sellaisiin asuntoihin, joiden ovet olivat turvalukittuja.

Etukäteistiedustelua

Poliisi on tutkinnassa saanut viitteitä siitä, että rikolliset ovat tehneet etukäteistiedusteluja kohteiksi valikoitujen asuntojen ja talojen turvajärjestelyihin. Teoista epäiltyjen henkilöys ei ole tiedossa, mutta poliisi epäilee heitä romanialaisiksi.

– Etukäteistiedusteluun viittaa se, että tekijät ovat osanneet valita juuri ne asunnot, joihin ovat murtautuneet. Teknisen tutkinnan paljastama tekotapa on tyypillinen romanialaisille rikollisille, Sovelius sanoo.

Asuntomurtoja tapahtuu poliisin mukaan erityisesti juhlavapaapäivinä ja loma-aikana, kun asukkaat ovat usein poissa.

– Kaikki murrot eivät välttämättä ole vielä asukkaiden poissaolon vuoksi tulleet ilmi.

Lukitse myös ikkunat

Samasta syystä mahdollisia silminnäkijöitä epäilyttäville kulkijoille ei Soveliuksen mukaan ole toistaiseksi ilmaantunut.

Poliisi kehottaa ihmisiä lukitsemaan asuntojensa ovet ja ikkunat huolellisesti juhlavapaapäivien aikana.

Asunto kannattaa pitää asutun näköisenä, ja pidemmistä poissaoloista on hyvä ilmoittaa naapureille, poliisi neuvoo. Esimerkiksi asuntojen porraskäytävissä havaituista epäilyttävistä henkilöistä kannattaa ilmoittaa 112:een, ja asiattomien ajoneuvojen rekisteritunnukset on hyvä kirjata muistiin.

Lue myös:

    Uusimmat