Helsingissä kiista asuntolaivan jätevesistä

Asuntolaivassa puhdistetut jätevedet mereen laskeva merisotakoulu katsoo täyttävänsä velvollisuutensa. Suomen ympäristökeskuksen mukaan jätevedet pitäisi pumpata viemärijärjestelmään.

Suomenlinnan merisotakoulun ja Suomen ympäristökeskuksen välille on syntynyt kiista asuntolaivan jätevesistä.

Merisotakoulussa on alkamassa puolitoista vuotta kestävä remontti. Sen ajaksi majoitus- ja muonitustilat on siirretty laivaan, jonka jätevedet käsitellään laivan omassa biologisessa puhdistamossa ja päästetään sen jälkeen mereen. Merenkulkulaitokselta vuokrattu Prisma-alus on sijoitettu Iso Mustasaaren laituriin.

- Edellisen päällikön mukaan vesi on biopuhdistuksen jälkeen lähes juomakelpoista, toteaa merisotakoulun huoltopäällikkö Jarmo Partanen.

Suomen ympäristökeskuksen mielestä jätevedet pitäisi johtaa kuitenkin kaupungin viemäriverkkoon, koska laivapuhdistamot eivät ole riittävän tehokkaita.

- Vaikka ne on puhdistettu IMO:n normien mukaan, niin hyvin todennäköistä on, että ne ei poista tehokkaasti typpeä ja fosforia eli meriympäristöä rehevöittäviä yhdisteitä, sanoo limnologi Seppo Knuuttila Suomen ympäristökeskuksesta.

Merisotakoulu ei riko määräyksiä päästäessään puhdistetut jätevedet mereen. Suomen ympäristökeskuksen mielestä säännökset ovat kuitenkin vanhentuneita, eikä jätevesiä pitäisi puhdistuksen jälkeenkään päästää mereen.

- Ne pitää pumpata maalla olevaan viemärijärjestelmään tai viedä loka-autolla pois laivasta, Knuuttila toteaa.

Partasen mukaan merisotakoulu on selvittänyt mahdollisuutta liittää alus viemäriverkkoon.

- Kyllä se on tutkittu myös, mutta tulimme siihen johtopäätökseen, että tämä on nyt se käytäntö ja on ollut ne 30 vuotta, jotka laiva on käytössä ollut.

Suomen ympäristökeskuksen mukaan jätevesillä on selvä rehevöittävä vaikutus, vaikka aluksella asuukin enimmillään vain 50 ihmistä. Puutteellinen ravinteiden poisto kaksikymmenkertaistaa jätevesien rehevöittävän vaikutuksen.

- Kuormitukseltaan 50 ihmistä vastaa tuhannen ihmisen 95-prosenttisesti puhdistettuja jätevesiä, sanoo Seppo Knuutila.

Merisotakoulu vakuuttaa, että he eivät halua aiheuttaa vahinkoa ympäristölle.

- Me olemme selvittäneet, että täytämme omat velvollisuutemme ja sääntöjen mukaan pelataan, sanoo Jarmo Partanen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat