Helsingissä kaivataan lisää sijaisperheitä

Helsingissä on tällä hetkellä huutava pula sijaisperheistä. Tänä vuonna sijoituspyyntöjä on tullut epätavallisen paljon hyvin pienille lapsille.

Lastensuojelun piiriin tulevien lasten ja nuorten määrä kasvaa, ja heille on entistä vaikempaa löytää uutta kotia. Moni joutuukin viettämään pitkiä aikoja väliaikaisissa vastaanottokodeissa.

Heidi ja Kari Kaipiolla on ollut sijaislapsia pari vuotta. Kolmen sijoitetun lapsen lisäksi perheeseen kuuluu kolme biologista lasta.

- Joka päivä on uudenlainen, erilainen. Välillä on hyviä ja välillä huonoja päiviä ihan niin kuin normaalissa perhe-elämässä, Heidi Kaipio kertoo.

Helsingissä on kaikkiaan viitisensataa sijaisperhettä. Lapsia on sijoitettuna noin tuhat, suurin osa pitkäaikaisesti. Sijaisperheiden tarve kasvaa Helsingissä niin kuin monissa muissakin suurissa kaupungeissa koko ajan. Tänä vuonna sijoituspyyntöjä on tullut epätavallisen paljon hyvin pienille lapsille.

- Kun huostaanotetaan tai sijoitetaan pieniä vauvoja tai leikki-ikäisiä lapsia, niin se kertoo siitä, että perheitten ongelmat, hyvin nuorten perheitten ongelmat on jo niin graaveja, että joudutaan tähän huostaanottoon ja sijoitukseen, perhehoitopäällikkö Aila Kukkonen Helsingin kaupungin sosiaalivirastosta kertoo.

- Pääongelma on tietysti päihteet, mielenterveysongelmat, ihan tällaiset elämän hallinnan ongelmat.

Sijaisperheen löytäminen kestää useimmiten muutamasta kuukaudesta vuoteen. Tällä hetkellä Helsingissä odottaa noin 80 lasta väliaikaisissa perheissä tai vastaanottokodeissa.

- Tuntuu että välillä ollaan tilanteessa, että seinät ovat tulleet vastaan. Vastaanottokodit ovat hyvin täynnä, samoin päivystysperheet, Kukkonen sanoo.

Laitoshoidon lisääntyminen näkyy myös kuntien kustannuksissa. Viidessä vuodessa menot ovat nousseet suurimmissa kaupungeissa keskimäärin kolmanneksen. Sijaisperheiden puolesta puhuvat paitsi taloustekijät, myös ennen muuta lapsille tarjottavat laitosta inhimillisemmät elinolot.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 11.10.2004)

Lue myös:

    Uusimmat