Helsingissä eniten opintovelkaa yliopistokaupungeista

Opintolainan määrä velallista asuntokuntaa kohti kasvaa selvästi nopeammin Helsingissä kuin muissa Suomen yliopistokaupungeissa.

Kun vuonna 2002 yhdellä velallisella asuntokunnalla oli Helsingissä opintolainaa keskimäärin 5 400 euroa, viime vuonna vastaava summa oli noussut lähes kolmanneksella eli jo noin 7 000 euroon.

Yliopistokaupungeista vähiten on velkaannuttu Joensuussa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lappeenrannassa, Rovaniemellä ja Vaasassa. Niissä kasvua on alle maan keskiarvon.

Tiedot käyvät ilmi STT:n tekemästä selvityksestä. Ne perustuvat Tilastokeskuksen tilastoihin vuosilta 2002–2012. Mukana ovat kaikki opintovelalliset asuntokunnat eli myös ne, joissa ei enää opiskella.

Helsingin etumatkaa muuhun maahan selittävät mahdollisesti asumiskustannukset, tulkitsee kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas).

Hän toteaa sähköpostitse STT:lle, että hallituksen olisi tehtävä pian elvytyspaketti, jossa panostettaisiin kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakentamiseen erityisesti pääkaupunkiseudulla.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat