Helsingissä ammuskellut ei muista selkeästi

Eilen aamulla Heikinlaaksossa ammuskellutta miestä epäillään muun muassa murhan yrityksestä ja pahoinpitelystä.

Poliisi on päässyt kuulustelemaan Helsingin Heikinlaaksossa ammuskellutta vartijaa. Kuulustelu tehtiin sairaalassa. Tutkinnanjohtaja Kari Martikainen kertoo miehen sanoneen, ettei hän muista selkeästi tapahtumia.

Perheriidasta alkanut piiritystilanne johti rajuun ammuskeluun Heikinlaaksossa varhain eilen. Poliisin mukaan paritaloon linnoittautunut mies ampui yli sata laukausta talosta ja sen pihalta. Miehen avovaimo pääsi pakenemaan ikkunasta. Avovaimo kertoi kuulusteluissa, että mies alkoi yhtäkkiä pahoinpidellä häntä ja uhkailla käsiaseella.

Tilanne johti lopulta siihen, että yksi laukauksista raapaisi poliisia silmäkulmaan. Hänellä ei ole hengenvaaraa, eikä poliisi ole vaarassa menettää näköään. Ammuskelija saatiin aisoihin, kun poliisi ampui häntä jalkaan.

Vangitseminen Töölön sairaalassa

Rikosylikomisario Kari Tolvasen mukaan mies oli piiritystilanteen aikoihin vahvasti päihtynyt. Hänellä on luvat pariinkymmeneen erityyppiseen aseeseen. Kun mies tuli asunnosta ulos, hänellä oli mukanaan rynnäkkökivääri ja konepistooli.

33-vuotiasta miestä epäillään murhan yrityksestä, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, vaaran aiheuttamisesta ja pahoinpitelystä. Poliisi vaatii häntä vangittavaksi. Vangitsemisoikeudenkäynti järjestetään huomenna iltapäivällä Töölön sairaalassa.

Epäilty työskenteli määräaikaisessa työsuhteessa Vantaan poliisivankilan vartijana. Poliisivankilan vartijalla täytyy olla sopiva ja nuhteeton tausta. Hänellä ei missään nimessä saa olla rikollista menneisyyttä.

Vartijat eivät ole poliiseja, eikä heillä ole poliisikoulutusta. Poliisivankilan vartijoiksi hakeville tehdään luotettavuusselvitys, joka tilataan suojelupoliisilta.

"Väkivalta on lisääntynyt"

Poliisiylijohtaja Markku Salmisen tiedossa ei ole tapauksia, joissa poliisivankilan vartijoita olisi jouduttu siirtämään pois työstään esimerkiksi rikosten takia.

- Onhan poliisimiehiä syyllistynyt rikoksiin, ja he ovat joutuneet pois tehtävistään. Tästä on erittäin rankat seuraukset henkilölle. Häneltä menee virka, ja tuskin voi pitää mitään asekokoelmaa tämän jälkeen, Salminen selvittää.

Salminen kuvailee eilistä ampumakahakkaa "tyypilliseksi suomalaisen alkoholisekoiluksi".

- Näitä poliiseihin kohdistettuja väkivaltatapauksia on ollut aika paljon, Salminen miettii.

Edellisen kerran poliisi loukkaantui tammikuun alun välikohtauksessa Karstulassa Keski-Suomessa. Salmisen mukaan poliiseihin kohdistunut väkivalta on lisääntynyt alkoholinkäytön kasvettua.

- Ihmisillä on mielenhäiriöitä ja risaista perhe-elämää. Näkyyhän se kotihälytysten määrän kasvuna, muistuttaa Salminen.

Salmisen mukaan piiritystilanteita on viime aikoina sattunut Suomessa huomiota herättävän paljon.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat