Helsingin yliopistoon hyväksyttiin joka kuudes hakija

Helsingin yliopistoon pyrki tänä kesänä runsaat 22 000 hakijaa. Syyskuun alussa opintonsa aloittaa yli 3 700 uutta opiskelijaa, mikä on noin 16 prosenttia hakijoista.

Vaikeinta oli päästä lukemaan viestintää valtiotieteelliseen tiedekuntaan. Sisään hyväksyttiin vain kolme prosenttia vajaasta tuhannesta hakemuksensa jättäneestä.

Kovaa kamppailua opiskelupaikoista käytiin myös humanistisen tiedekunnan pienissä oppiaineissa. Esimerkiksi kognitiotiedettä ja arkeologiaa pääsi lukemaan kuusi prosenttia hakijoista.

Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa olevaan maantieteen koulutusohjelmaan pääsi puolestaan kahdeksan prosenttia runsaasta 650 pyrkijästä.

Kymmenestä eri tiedekunnasta teologisen tiedekunnan imu on lisääntynyt viime vuodesta eniten. Pappiskoulutukseen haki runsaat 800 henkilöä eli kolmannes enemmän kuin vuonna 1996.

Tulevien hammaslääkäreiden joukkoonkin oli tunkua. Lääketieteellisen tiedekunnan alaiseen hammaslääketieteen koulutusohjelmaan pyrki 52 prosenttia runsaammin hakijoita kuin viimeksi.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat