Mainos

Helsingin yliopiston rehtori toivoo uudentyyppistä tohtorikoulutusta

Helsingin yliopiston rehtori Kari Raivio esittää Suomeen uudentyyppistä tohtorikoulutusta, jossa väitöstutkimuksen sijasta painotettaisiin monipuolista, yritysmaailmaan istuvaa osaamista.

Raivio muistutti lukuvuoden avajaispuheessaan, että vain alle puolet tohtoreista jatkaa nykyään varsinaista tutkijanuraa. Uusi koulutusmuoto olisi vaihtoehto kapealle huipputason tutkijakoulutukselle ja lisäisi yliopistokoulutuksen kilpailukykyä työmarkkinoilla.

Raivion mukaan "markkinoiden näkymätön käsi" painaa yhä enemmän myös akateemisessa maailmassa. Perinteisen yliopistokoulutuksen kanssa kilpailevat muun muassa tietoverkossa tarjottavat kurssit. Niistä osa on kaupallisten yritysten tarjontaa, joka ei Raivion mielestä uhkaa suomalaisten yliopistojen asemaa.

Kovemman vastuksen tarjoavat "oikeat" ulkomaiset huippuyliopistot, jotka tarjoavat jopa tutkinto-opetusta verkon kautta joko yksin tai yhdessä yritysten kanssa. Suomessa ulkomaisia tutkintoja ovat lisäksi alkaneet kaupitella ammattikorkeakoulut.

Kenen lauluja yliopisto laulaa?

Yritysmaailma ohjailee yliopistojen suuntaa paitsi kilpailun, myös rahoituksen muodossa. Raivio pohtiikin, miten vapaan perustutkimuksen edellytykset voidaan turvata kun soveltava tutkimus houkuttelee huomattavasti enemmän varoja.
-Missä määrin yliopistot joutuvat laulamaan sen lauluja, joiden leipää syövät, aprikoi rehtori. Hänen mielestään suomalaisyritykset voisivat rahoittaa pelkkien tilaustutkimusten sijasta myös kokonaisten tutkimusyksiköiden työtä.

-Korkeatasoisten tutkimusyksiköiden tukeminen strategisessa mielessä on valitettavan vierasta jopa talouselämämme peruspilareille, metsäteollisuudelle ja tietoliikenneteollisuudelle, moittii Raivio. -Kuitenkin yhteisen henkisen pääomamme vaaliminen on aivan yhtä tärkeää kuin yritystemme osakepääoman pitäminen ainakin merkittäviltä osin suomalaisissa käsissä.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.