Helsingin yliopistolla oma YouTube -kanava

Helsingin yliopisto on avannut ensimmäisenä suomalaisena korkeakouluna oman EDU-kanavan YouTubeen.

EDU-kanavan avulla Helsingin yliopisto voi näyttää täysmittaisia ja lyhentämättömiä videoita YouTubessa.

Kanavalle on kesän aikana tallennettu toistakymmentä videota ja uusia lisätään viikoittain, kerrotaan yliopistolta. Muun muassa Tiedeluennot ja Tieteen näkökulma -listoilla nostetaan esiin huippututkijoita, jotka vastaavat kysymyksiin elintarvikkeiden turvallisuudesta ja ilmaston lämpenemisestä. Opiskelijoiden kuvaamat videot löytyvät opiskelijaelämää esittelevältä soittolistalta.

YouTube -kanava täydentää Helsingin yliopiston videopalvelua, johon on tallennettu lähes 5 000 tiede- ja opetusvideota.

Googlen mukaan Pohjoismaisista yliopistoista YouTube EDUssa toimivat Helsingin lisäksi vain Linköpingin yliopisto ja Norjan teknis-luonnontieteellinen yliopisto.

Kesän aikana Helsingin yliopisto on täydentänyt viestintäpalveluitaan myös kansainvälisellä Twitter-kanavalla.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat