Helsingin Veden ex-pomo kiisti lahjussyytteet

Helsingin Veden entinen toimitusjohtaja Timo Kulmala kiisti oikeudessa tiukasti lähes kaikki häntä vastaan esitetyt rikossyytteet. Kulmalan eroon johtaneen lahjusjupakan pääkäsittely alkoi Helsingin käräjäoikeudessa.

Rikosepäilyt kytkeytyvät Kulmalan ja kahden muun Helsingin Veden virkamiehen yksityisiin rakennushankkeisiin muutama vuosi sitten.

Kulmala rakensi omakotitaloaan Itä-Helsingissä syksystä 2004. Rakennustyömaalla urakoivat ja sinne tavaraa toimittivat yhtiöt, joista osalla oli lähes miljoonan euron sopimuksia Helsingin Veden kanssa.

Kun kaupungin sisäinen tutkinta ja poliisin esitutkinta alkoivat seuraavana keväänä, kaikista töistä ja tarvikkeista ei ollut kirjoitettu laskuja. Kulmalan puolustuksen mukaan rakennustyöt oli tarkoitus maksaa ja laskuttaa vasta sitten kun urakat olisivat valmiita.

-Tässä on tehty sopimuksia siitä, että urakat maksetaan sen jälkeen kun työ on valmis. Esitutkinnan aikaan työt eivät vielä olleet valmiit. Nyt laskut on maksettu, sanoi Kulmalan asianajaja Paul Perovuo.

Kulmala itse ei halunnut puhua toimittajille.

Ainoastaan kaivutöissä Kulmalan kesämökillä puolustus myönsi olevan jotain sotkua. Perovuon mukaan kysymys on kuitenkin vähäisemmästä rikkeestä kuin lahjuksen ottamisesta.

Kihlakunnansyyttäjä Tuire Tamminiemen mukaan Kulmala käytti väärin virka-asemaansa ja otti vastaan lahjuksia neljältä yritykseltä. Virka-aseman väärinkäyttösyytteet liittyvät muun muassa Helsingin Veden työntekijöiden käyttöön omalla työmaalla. Syytteitä sai Kulmalan lisäksi seitsemän muuta miestä.

Syytetyt pitivät yhtä

Kukaan syytetyistä ei vahvistanut syyttäjän väitteitä siitä, että Kulmala olisi pyytänyt tai vaatinut lahjuksia. Lisäksi lahjonnasta epäillyt kiistivät yrittäneensä lahjoa Helsingin Veden väkeä sopimusten toivossa.

Putkia Helsingin Veden työntekijöiden työmaille toimittanut mies sanoi, että yhdessä tapauksessa hän oli unohtanut laskuttaa ja toisessa lasku odotti lisätilausta.

Helsingin Veden entiset työntekijät sanoivat, etteivät he ole pyytäneet lahjoja Kulmalalle eivätkä itselleen. Lisäksi he tähdensivät, että heidän mahdollisuutensa vaikuttaa Helsingin Veden sopimuksiin oli vähäinen.

Syyttäjälle kiistäminen ei tullut yllätyksenä.

-Tämä oli nähtävissä jo esitutkinnan loppuvaiheissa. Uskon, että todistelussa asiat selkenevät, Tamminiemi sanoi.

Jutun käsittelyyn on varattu reilut kaksi viikkoa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat