Helsingin takseissa kannattaa käyttää viikonloppuna käteistä

(Kuva: Lehtikuva)

Taksi Helsinki suosittelee asiakkaitaan ottamaan käteistä rahaa matkan maksua varten viikonloppuna.

Korttimaksuliikenteessä havaittiin ongelmia viime viikonloppuna, koska maksuliikennejärjestelmän toimittajan ja maksukorttien myöntäjätahon välinen tietoliikenne toimii huonosti, kertoo Taksi Helsingin tiedottaja Pia Pouttu.

- Vaikeuksien pelätään toistuvan tänä viikonloppuna. Siksi haluamme tiedottaa asiasta etukäteen. Viime viikonlopusta viisastuneena suosittelemme asiakkaille, että he ottavat mukaan käteistä rahaa.

Helsingin takseissa on uudehkot sirukorttilaitteet.

Lama ei juurikaan näy pikkujoululiikenteessä

Tiedetään, että tuleva viikonloppu on takseille erittäin vilkas, sanoo Pouttu. Jo viime viikonloppu oli normaalia vilkkaampi.

- Kun viime viikonloppua verrattiin vuoden takaiseen, niin eroa oli vain kymmenisen prosenttia.

Takseja on tänä viikonloppuna käytössä sama määrä kuin vuosi sitten, eli noin 2 000. Tämän lisäksi käytössä on Poutun mukaan ns. yhteisliikenne, mikä tarkoittaa sitä, että myös Espoon ja Vantaan taksit saavat hakea asiakkaan Helsingistä.

Olemme ohjeistaneet kuljettajia muistuttamaan asiakasta keskustasta lähdettäessä käteisen rahan tarpeesta, sanoo Pouttu.

- Jos perillä ollessa huomataan, että mikään maksuväline ei toimi, niin sitten ollaan hankalassa tilanteessa.

Asiasta kirjoitti ensimmäisenä Helsingin Sanomat.

Lue myös:

    Uusimmat