Helsingin sikainfluenssa-asemalla palvelu pelaa vielä toistaiseksi

Helsinki sulkee näillä näkymin Laakson sikainfluenssaterveysaseman ensi kuussa, ellei sikainfluenssa leiskahda epidemiaksi ennen sitä.

Lähiviikkoina aiotaan rokottaa kaupungin kaikkien terveysasemien henkilökunta, jolloin niissä voidaan antaa hoitoa myös sikainfluenssaan sairastuneille. Sikainfluenssarokotusten pitäisi saapua Helsinkiin tällä viikolla

Laakson terveysasemalla on tänäänkin käynyt kymmeniä asiakkaita, jotka ovat epäilleet sairastavansa sikainfluenssaa.

Iltapäivään mennessä kävijöitä oli noin kuusikymmentä, kertoo perushoitaja Merja Marin-Valkonen Laakson terveysasemalta.

Vastaanotossa työskentelevä Marin-Valkonen kertoo potilaiden olevan usein hyvin sairaan näköisiä. Sitä, onko kyseessä juuri sikainfluenssa ei pysty kuitenkaan päältä päin kertomaan.

Varmistettuja tapauksia kymmeniä

Laakson terveysasema eristettiin sikainfluenssan hoitoon heinäkuussa.

- Sinä aikana muutama kymmenen tapausta on varmistettu nimenomaan sikainfluenssaksi, kertoo Helsingin terveyskeskuksen toimitusjohtaja Matti Toivola.

Laakson terveysasemalla palvelu pelaa näin päivinä: käsidesiä, hengityssuojaimia ja sänkyjä lepoa varten riittää, kertoo ensihoitaja Tom Andersson.

Hygieniasta pidetään tarkasti huolta. Aluksi potilaat ohjataan käsidesin luokse. Käsidesin painiketta pitää painaa paperilla, ei paljain käsin.

Sitten kysytään, onko haastattelulomake jo täytetty asemalle soitettaessa. Lomaketietojen perusteella päätetään ohjataanko potilas lääkärin vai terveydenhoitajan luokse. Sen jälkeen potilas saa kasvosuojaimen.

- Kasvosuojaimia emme voi tuossa heti ovella pitää, sillä ihmiset näpelöisivät niitä, selvittää Andersson.

Andersson kertoo, että monet lapset ja vanhukset ovat terveysasemalle tullessaan väsyneitä ja huonossa kunnossa. Heille on varattu sänkyjä, joissa levätä.

- Jos laboratoriokokeita otetaan, niin hoitaja tulee sängyn viereen ottamaan kokeen, kertoo Andersson.

Katso Tarja Hakulisen juttu ja ylilääkäri Markku Broasin haastattelu

Katso erikoistutkija Rose-Marie Ölanderin haastattelu

Lue myös:

    Uusimmat