Helsingin rautatieaseman vuotokohta löytyi putkien liitoskohdasta

Helsingin rautatieaseman edustalla viikonloppuna sattuneen vesivuodon aiheuttaja on selvinnyt. Vuotopaikka löytyi liitoskohdasta, jossa putkiremontin yhteydessä uusittu putki oli liitetty vanhaan.

- Johonkin materiaaliongelmaan vuoto viittaa. Nyt selvitämmekin, onko tässä ollut vääränlainen tai virheellinen tarvike. Materiaalit kun ovat sellaisia, että monesti vasta käytössä paljastuu niiden mahdollinen viallisuus, kertoo HSY Veden tilausyksikön päällikkö Sami Sillstén.

Vuotokohdasta ehti valua hänen mukaansa vain vähän vettä muun muassa huoltotilaan, mutta ei tällä kertaa metrotiloihin.

- Lähinnä vettä oli tihkutellut Rautatieaseman pääoven vieressä olevan terassin edessä. Alkuun vuoto oli niin pientä, että terassin pitäjäkin luuli sitä sulamisvedeksi. Eilen vuoto oli kuitenkin hieman suurentunut, ja me saimme tiedon siitä kello 11, Sillstén sanoo.

Puolen tunnin kuluttua vuoto oli jo saatu tukittua.

Uusi ja vanha putki liitettiin uusilla osilla tänään. Sen jälkeen kuoppa peitettiin ja uusi nurmi istutettiin.

Helsingin Asematunnelissa oli viime marraskuussa suuri vesivuoto, jonka syyksi paljastui kaksi aukkoa vesijohdon betonisessa suojatunnelissa. Korjaustöiden takia Rautatientorin metroasema oli pois käytöstä yli kolme kuukautta. Edelleen ovat kesken metroaseman hissin korjaus ja liukuportaiden remontti.

Lue myös:

(2.5.2010)

Lue myös:

    Uusimmat