Helsingin pörssissä suurkauppoja

Helsingin pörssin kokonaisvaihto nousi tänään kuuteen miljardiin euroon, mikä on noin kymmenkertainen määrä Hexin normaaliin päivävaihtoon verrattuna.

Huikea vaihtosumma johtuu siitä, että Soneran osakkeella tehtiin iltapäivällä kaksi jättikauppaa, joissa kummassakin miljoona yhtiön osaketta vaihtoi omistajaa. Ensimmäisessä kaupassa Soneraa vaihdettiin 5,80 eurolla ja toisessa viidellä eurolla.

Soneran osake olikin tänään viimeistä päivää kaupan kohteena, sillä ensi maanantaista lähtien niin Helsingissä kuin New Yorkissakin alkaa TeliaSoneran osakkeen noteeraus. Tosin ainakin Helsingin pörssissä Soneran vanhan lunastamattoman osakkeen noteeraus vielä jatkuu.

Soneran hinta nousi tänään 3,7 prosenttia 5,86 euroon. TeliaSoneran osakkeen tuloa Helsingin pörssiin juhlistaa yhtiön toimitusjohtaja Anders Igel, joka avaa kaupankäynnin yhtiön osakkeella. Osakemarkkinoilla odotetaan muutenkin ensi viikkoa innokkaasti, sillä Nokia antaa tiistaina välipäivityksen viimeisen vuosineljänneksen näkymistään ja tuloskehityksestään.

Edellisen kerran Helsingin pörssissä kirjattiin ennätysmäiset vaihtolukemat juuri Nokian ansiosta 27. heinäkuuta 2000, kun matkapuhelinjätti oli kertonut toisen vuosineljänneksen tuloksestaan. Tuolloin päivävaihtoa kertyi 3,9 miljoonaa euroa. Tänään Nokian päätöshinnaksi tuli 18,46 euroa, jossa oli laskua keskiviikosta vajaat kaksi prosenttia.

Hex-indeksi taipui 0,7 prosenttia miinukselle ja päätöspisteiksi jäi 6562. Helsingin pörssi on suljettu perjantaina itsenäisyyspäivänä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat