Helsingin pörssissä laskupäivä

Helsingin pörssissä kurssit painuivat tänään alaspäin. Hex-indeksi laski 1,03 prosenttia 5225,15 pisteeseen ja Nokian osake halpeni melkein puolitoista prosenttia 13,69 euroon. Nokian iltapäivän yhtiökokouksesta ei kurssia heiluttelevia uutisia irronnut.

Vaihto oli edelleen melko hiljaista ja sitä kertyi päiväkaupan aikana noin 420 miljoonaa euroa. Nokian painoarvosta rajoitettu portfolioindeksi laski 0,78 prosenttia. Vastavirtaan etenivät metsäyhtiöt, joiden kurssit kohenivat keskimäärin lähes prosentin. Vaihdetuimpien listalla Stora Enso oli pienessä nousussa, UPM-Kymmene laski hieman.

Nousijoitten listan kärjessä oli Benefon, jonka kurssi parani perjantaina pidettävän ylimääräisen yhtiökokouksen alla melkein 30 prosenttia eli 14 sentillä 0,65 euroon. Benefon täsmensi aamulla julkisuudessa olleita tietoja sen uuden omistajan aikeista. Yhtiö muistutti, ettei se ole antanut arvioita myynnin kehityksestä ja rahoituspaketti päätettiin osittain merkittynä.

Muuten päivän nousijat olivat enimmäkseen pienempiä yhtiöitä, joiden osakkeilla ei paljon tehty kauppaa. Laskijoiden listalla noin seitsemän prosentin pudotuksia kuittasivat mm. PMJ Automec ja TJ Group. Hitusen alaspäin liikahti myös Instrumentarium, jonka myynti General Electricille ei Financial Times -lehden mukaan kelpaa sellaisenaan EU:n kilpailuviranomaisille.

New Yorkissa kurssit lähtivät torstaina alaspäin. Kello 18 maissa Suomen aikaa sekä Dow Jones- että Nasdaq-indeksit olivat noin yhden prosentin laskussa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat