Helsingin pörssin lasku laantui maltilliseksi

Helsingin pörssissä osakekurssien lasku jäi lopulta maltilliseksi. Hex-indeksi kävi iltapäivällä syvimmillään yli seitsemän prosentin laskussa, mutta elpyi sitten iltaa kohti, kun kurssien lasku New Yorkin pörssissä näytti rauhoittuvan parin prosentin vaiheille.

Päiväkaupan päättyessä Hex-indeksi oli 2,31 prosenttia miinuksella 5842,24 pisteessä. Nokian 16,93 euron päätöskurssi oli vain kolmisen prosenttia torstaita heikompi. Alimmillaan Nokian kurssi kävi päivällä 15,60 eurossa.

Portfolioindeksi laski 1,72 prosenttia ja vaihtoa kertyi noin 900 miljoonaa euroa.

Jyrkimmin Helsingissä laskivat tänään metalliyhtiöt, joiden kurssit rapisivat alas keskimäärin noin 4,5 prosenttia.

Muun Euroopan tapaan myös vakuutusyhtiöt tulivat alaspäin ja koko pankki- ja rahoitustoimiala halpeni kolmisen prosenttia.

Metsäyhtiöt olivat vaihteeksi nousussa ja kallistuivat keskimäärin 2,4 prosenttia. Stora Enson kurssi parani nelisen prosenttia 11,30 euroon ja UPM-Kymmenen 1,5 prosenttia 30 euroon. Muita nousijoita kymmenen vaihdetuimman osakkeen listalla ei sitten ollutkaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat