Helsingin pörssi

Osakkeiden hinnat olivat tänään edelleen laskussa. Osakekauppa oli varovaista ja sijoittajat odottivat huomenna kokoontuvan Yhdysvaltain keskuspankin avomarkkinakomitean korkopäätöstä.

Komitean uskotaan nostavan korkoja 0,25 prosenttiyksikköä. Hex-yleisindeksin mukaan osakkeiden hinnat tippuivat tänään keskimäärin 0,7 prosenttia. Nokian painoa-arvoa rajoittavan portfolioindeksin mukaan lasku jäi kuitenkin 0,4 prosenttiin.

Varovaisesta kaupankäynnistä kertoi myös pörssivaihto, joka jäi jälkipörssi ykkösen jälkeen 311 miljoonaan markkaan.

Voimakkainta eli keskimäärin 1,8 prosenttia laskivat tänään tietoliikenne- ja elektroniikkayhtiöiden osakkeet. Nokian A-osakkeen päätöshinta putosi 5,50 markkaa ja K-osakkeen kuusi markkaa, molemmat tasan 300 markkaan. Vaisalan osakkeen hinta halpeni kaksi markkaa 318 markkaan.

Poikkeuksen yleislinjasta tekivät teollisuudessa kemian, rakennusyhtiöiden ja metalliteollisuuden osakkeet. Kemian ryhmässä indeksiä nosti Orionin osakkeiden kolmen markan nousut 180 markkaan. Myös Askon osake kallistui kolme markkaa 438 markkaan.

YIT-Yhtymän hallitus vahvisti yhtiön osakkeiden merkintähinnaksi instituutio- ja yleisöannissa 61 markkaa ja henkilöstöannissa 56 markkaa. Yhtiön mukaan yleisö- ja henkilökunta-annit jatkuvat 26. maaliskuuta saakka ellei antia keskeytetä sitä ennen ylimerkinnän vuoksi.

Instituutioille tarkoitetussa annissa teki merkintäsijoituksen yhteensä 179 sijoittajaa, ja osakkeiden kysyntä ylitti tarjonnan 2,5 kertaisesti. Hyvän kysynnän seurauksena instituutioille varattujen osakkeiden määrä nostettiin neljästä miljoonasta osakkeesta 4,88 miljoonaan osakkeeseen.

Pörssin vaihtokärkeen nousi Orion 53 miljoonalla markalla. Nokian vaihto oli 51 miljoonaa, Metran 44 miljoonaa, UPM:n 44 miljoonaa ja Sammon vajaat 20 miljoonaa markkaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat