Helsingin pörssi

Helsingin pörssi jatkoi laskulinjassa myös tiistaina. Vielä päivällä indeksi sinnitteli niukasti plussalla, mutta New Yorkin pörssin miinus-merkkinen avaus käänsi kurssit myös Helsingissä laskuun. Keskimäärin vaihtokurssit tippuivat päivän aikana 0,4 prosenttia. Päivän osakevaihto oli 457 miljoonaa markkaa.

Tiistaina laskivat etenkin finanssiryhmien ja teollisuudessa metsäryhmän osakkeet. Pankkiosakkeet halpenivat keskimäärin prosentin verran, vakuutusosakkeet 1,8 prosenttia ja sijoitusyhtiöt 2,6 prosenttia. UPM-Kymmenen notkahdus pudotti metsäindeksiä 1,6 prosenttia.

Meritan molempien osakkeiden päätöshinnat halpenivat 20 penniä, A-osake 17,70 markkaan ja B-osake 18 markkaan. Yhtiökokouksensa tiistaina pitäneen Okon osake puolestaan laski 90 penniä 73 markkaan. Pohjolan osakkeet halpenivat 4-5,50 markkaa, ja Sammon osake kolme markkaa.

Metsäryhmässä laskevasta yleislinjasta poikkesi vain Enson R-osake, jonka loppukurssi kallistui 50 penniä 48 markkaan. Yhtiön A-sarjan osake puolestaan laski saman verran 46,50 markkaan. UPM:n osake piti vielä päivällä edellispäivän hintatasonsa, mutta iltapäivällä osakkeen vaihtokurssit tippui viimeisissä kaupoissa 2,80 markkaa 120,40 markkaan.

Myös elintarvikeyhtiöiden osakkeet kääntyivät Hartwallia lukuun ottamatta laskuun. Alkuvuoden tuloksensa keskiviikkona kertovan Cultorin I-osake laski 2,50 markkaa 282,50 markkaan ja II-sarjan osake 1,50 markkaa 283,50 markkaan. Huhtamäen I-osakkeen pudotus oli seitsemän markkaa 228 markkaan ja Lännen Tehtaitten 2,50 markkaa 68,50 markkaan.

Päivän vahvoja yhtiöitä oli jo useampia päiviä nousussa ollut Finnlines. Osakkeen hinta kallistui tiistaina kaksi markkaa 142,50 markkaan. Osakkeen vain päivän vanha huippukurssi parani tiistaina 2,80 markkaa 144,80 markkaan.

OTC-listalla osakkeiden hinnat sen sijaan nousivat tiistaina keskimäärin 1,1 prosenttia. Meklarilistalla kurssit sen sijaan notkahtivat peräti 3,6 prosenttia.

Tiistaipörssin vaihtokärjessä oli lähes entisin hinnoin Nokia 179 miljoonalla markalla. Rauman vaihto oli 42 miljoonaa, Metran 27 miljoonaa, UPM:n 21 miljoonaa ja Outokummun 17 miljoonaa markkaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat