Helsingin pörssi

Nokian ennakoitua parempi alkuvuoden tuloskehitys veti Nokian osakkeet ja koko pörssin tiistaina tukevaan nousuun. Hex-yleisindeksin mukaan osakkeiden vaihtokurssit kallistuivat päivän aikana keskimäärin 2,5 prosenttia.

Nokian painoarvoa rajoittavan portfolioindeksin mukaan nousu oli 1,4 prosenttia. Nokian osakkeet lähtivät heti osavuosituloksen julkistamisen jälkeen vahvaan nousuun. Yhtiön A-osakkeen hinta kallistui enimmillään 324 markkaan ja K-osakkeen 325 markkaan. Viimeisissä kaupoissa niiden hinnat tasaantuivat 320 markan tuntumaan. A-osakkeen päätöskurssi parani maanantaista 20,90 markkaa 321,90 markkaan ja K-osakkeen 20 markkaa 320 markkaan.

Myös New Yorkissa Nokian ADR-todistuksen hinta kääntyi tiistain ensimmäisissä kaupoissa vahvaan nousuun. New Yorkissa hinta asettui lähelle Helsingin päätöskurssia. Vahvan pörssinousun taustalla olivat myös tuoreet Yhdysvaltain talousluvut. Yhdysvaltain työvoimakustannukset nousivat ensimmäisen vuosineljänneksen aikana ennakoitua vähemmän. Nousu oli 0,6 prosenttia, kun markkinoilla arvioitiin nousuksi 0,9 prosenttia. Tämä puolestaan käänsi pitkät korot laskuun ja kurssit Wall Streetillä vahvaan nousuun.

Nokian vahva nousu nosti tietoliikenteen ja elektroniikan toimialaindeksiä peräti 6,8 prosenttia. Päivän muut vahvat nousijat löytyivät pankkien sekä teollisuudessa metsä- ja kemianteollisuuden ryhmistä.

Pankkiryhmässä noususta vastasivat Meritan osakkeet. A-osake kallistui 80 penniä 17,20 markkaan ja B-osakkeen 30 penniä 17,90 markkaan. Metsäryhmässä indeksiä vahvistivat UPM:n ja Metsä-Serlan B-osakkeen nousut.

Kemian ryhmässä nousun takana olivat etenkin Neste ja Orionin A-osake ja metalliryhmässä Rautaruukki, Rauma ja Kone.

Pörssin kokonaisvaihto nousi tiistaina 1,3 miljardiin markkaan, josta Nokian osuus oli peräti 915 miljoonaa markkaa, Rautaruukin vaihto oli 65 miljoonaa, Nesteen 53 miljoonaa, UPM:n 50 miljoonaa ja Pohjolan 40 miljoonaa markkaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat