Helsingin pörssi

Viikon toiseksi viimeisenä pörssipäivänä yleisindeksi oli hienoisessa laskussa. Alakuloisuus johtui osin Nokiasta, jonka kurssi ei kestänyt Wall Streetilla Helsingin eilisellä päätöstasolla. Osaketta vaihdettiin New Yorkissa perin vilkkaasti yhtiön saatua ruotsalaisen Ericssonin ohella ostosuositukset amerikkalaiselta investointipankki Merrill Lynchiltä.

Ylimmillään Nokian dollarikurssi käväisi lähes 71 dollarissa, mistä se lopussa halpeni aina 69,5 dollarin tasolle. Hinta vastasi dollarin aamuisella reilun 5,17 markan kurssilla laskettuna noin 360 markkaa.

Wall Streetilla osakkeet ovat kirineet neljänä perättäisenä päivänä uusiin ennätyksiin. Vauhti on pysynyt hurjana viime perjantain talousluvuista asti, eikä taivaalle ole uusia pilviä kasaantunut, sillä vasta merkittävämpiä lukuja raportoidaan loppuviikolla.

Tänään sijoittajat odottelivat hiukan hermostuneesti jenkkien vähittäismyyntilukuja, mitkä osoittivat lopulta talouden kasvavan huhtikuiseen maltilliseen tapaan. Analyytikot olivat pelänneet luvun olevan huomattavasti inflatorisempi, joten pitkät korot kääntyivät selvään laskuun.

Amerikkalaisten pisimmän 30-vuotisen lainan korko putosi kuusi pistettä 6,76 prosenttiin ja Suomen pisin 10-vuotinen neljä pisteettä 6,10 prosenttiin.

Helsingissä yleisindeksi päätyi jenkkien alkurynnistyksestä huolimatta prosentin kymmenyksen miinukselle 3 138,83 pisteeseen. Päivävaihto kohosi 630 miljoonaan markkaan, mistä Nokia keräsi reilun kolmanneksen päätöskurssin ollessa 364 markkaa.

Pörssilistan yhtiöistä tulosjulkaisuvuorossa olivat mm. Hackman ja Raision Tehtaat. Hackman onnistui kääntämään jo alkuvuodesta tuloksensa plussalle, vaikka yhtiön lausuntojen mukaan kassaan kilahtelee etupäässä loppuvuodesta.

Viime vuoden 35 miljoonan markan miinus vaihtui 16 miljoonan plussaksi ja koko vuoden osalta yhtiö arvioi pääsevänsä mallikkaasti plussalle. Raision tulos nousi selkeästi margariiniteollisuuden ansiosta 68 miljoonaan markkaan. Kummankin yhtiön kurssit pysyivät muuttumattomina.

Meklarilistalla viime päivät laskussa ollut Benefon halpeni tänään yli kuusi prosenttia. Tiedot yhtiön uuden Gamma GSM-puhelimen heikosta menekistä ja lapsuksista ovat painaneet kurssia eniten. Tänään Benefonin toimitusjohtaja joutui puolustelemaan lausuntoja yhtiön tilanteesta, mutta kurssilaskua se ei estänyt.

OTC-listan Honkarakenteen tulos kääntyi alkuvuodesta lievästi voitolliseksi. Yhtiö uskoo vahvan tilauskannan siivittävän kuluvan vuoden tuloksen ennätystasoille. Kurssi nytkähti vaatimattomalla vaihdolla reiluun 35 markkaan.

Yhdysvalloissa päivän ensimmäiset minuutit vietettiin teollisuusosakkeiden suhteen myötätuulessa. Sen sijaan teknologiaosakkeiden Nasdaq-indeksi kärvisteli lievästi miinuksella, sillä investointipankki Morgan Stanley laski prosessorivalmistaja Intelin tulosennustetta. Nokiaa tehtiin ensimmäisen tunnin jälkeen kuitenkin dollarilla kallistuneeseen 70,5 dollariin.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat