Helsingin pörssi

Osakkeet innostuivat ravaamaan prosentin myötäisessä halventuneen korkotason myötä. Positiivinen tunnelma virisi valtameren takaa, missä julkaistut hiukan sekavat talousluvut osoittautuivat markkinoiden kannalta lopulta myönteisiksi.

Vaikka työttömyys putosi Yhdysvalloissa toukokuussa alimmalle tasolleen sitten vuoden 1973, ei vankan talouskasvun uskottu lisäävän inflaatiopelkoja. Korkomarkkinoita helpotti tieto keskituntipalkkojen ja uusien työpaikkojen ennakoitua lievemmästä noususta. Pisin 30 vuotinen korko laski aina 6,78 prosenttiin, kun se vielä perjantain ensimmäisillä minuuteilla oli 6,90 prosentissa.

Teollisuusosakkeiden Dow Jones -indeksi pomppasi lähes kaksi prosenttia huippuunsa. Myös Nokialle päivä säteili kunnolla. Kolmen dollarin pyrähdys tiesi heikentyneellä dollarilla laskettunakin Helsingissä maanantaina reilun 350 markan tasoa. Yhdysvaltain dollari halpeni perjantain 5,20 markasta viisi penniä.

Tietoliikennesektorin johdolla osakkeet kallistuivat leveässä rintamassa lukuunottamatta muutamaa tulosjulkaisijaa. Listadebytoija Kyro varasti showsta ison kimpaleen. Annissa osaketta sai merkitä 27 markan hintaan, kun se raivoisan kysynnän takia keskeytettiin heti ensimmäisellä tunnilla.

Ostointoa tuntui riittävän tänään kummasti, sillä monialayrityksiin lukeutuvalla Kyrolla napsauteltiin ylimmillään kaupat jo 42 markkaan. Kyseisellä hinnalla omistuksestaan luopuneille tuottoa kolmessa viikossa tipahti vaatimattomasti 55 prosenttia.

Vaihtoa osakkeella kertyi jatkuvan kaupankäynnin päätyttyä peräti 45 miljoonaa markkaa. Viimeisissä kaupoissa osake oli "vajonnut" 38 markkaan. Kyron tehtailema pikavoitto on muhkeudeltaan PK Cablesin kanssa samaa luokkaa.

Yleisindeksin päätöslukemat jäivät 3100 pisteen paremmalle puolen, missä tarkalleen ottaen nousua on 1,2 prosenttia. Päivävaihto kohosi 627 miljoonaan markkaan Nokian kerätessä lähes puolet potista.

Kemiran ja YIT-Yhtymän osavuosikatsaukset oikeuttivat paperit luusereiden listalle, kun taas aivan lopussa numeroita esitellyt Vaisala vahvistui rajusti.

Kemiran tulos rahoituserien jälkeen putosi sata miljoonaa 377 miljoonaan markkaan. Yhtiön neljästä päätoimialasta kiitoksen sai vain Tikkurila, muiden tulosta heikensi tiukentuneen kilpailun myötä alentunut hintataso. Koko vuoden osalta tulos jää edellisvuoden alapuolelle. Osake painui loivasti 52 markkaan.

YIT-Yhtymän tulos oli odotetusti edellisvuoden suuruinen. Tulos osaketta kohden putosi kolmannekseen, sillä sekä osakeannin että yrityskauppojen kautta osakkeiden lukumäärä on noussut rivakasti. Osake putosi parilla markalla 66,5 markkaan.

Päivän pirtein oli Nokian Renkaat, joka kallistui seitsemän prosenttia 140 markkaan. Myös huomenna alkuvuoden lukujaan raportoiva Tulikivi esittäytyi edukseen.

Pörssiviikko aukesi Yhdysvalloissa ylöspäin, vaikka voittojen kotiutuksen arveltiin etukäteen polkevan kursseja. Yhden tunnin pelin jälkeen Dow Jones oli lähes prosentin plussalla 7500 pisteen päällä. Nasdaq oli 0,5 prosenttia plussalla. Nokian kurssi oli 69 dollaria.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat