Helsingin pörssi

Osakkeiden hinnat Euroopan pörsseissä nousivat tänään vahvasti. Helsingissä osakeindeksi mittasi päivänousuksi keskimäärin 2,3 prosenttia, ja hex-yleisindeksin uudeksi huippuluvuksi kirjattiin torstaina 2785,95 pistettä. Päivän vahvoja nousijoita olivat rakenneuudistuksestaan kertonut Pohjola ja Nokia.

Pörssin osakevaihto nousi jälkipörssi ykkösen jälkeen 890 miljoonaan markkaan. Rahamarkkinoilla uskotaan ainakin osan viime viikolla Suomeen tulleesta rahavirrasta ohjautuneen nyt osake- ja bondisijoituksiin.

Kurssisuunta oli koko päivän tasaisen nouseva. Nousulinja voimistui kuitenkin tuntuvasti iltapäivällä, kun ulkomaiset sijoittajat tulivat markkinoille. Meklariarvioiden mukaan ulkomaisten sijoittajien ostovimmaa Suomeen ruokkivat arviot maan kohentuneesta taloudesta.

Pohjolan järjestelyt heijastuivat vakuutuksen toimialaindeksissä 5,8 prosentin nousuna. Pohjolan A-osake kallistui 11,50 markkaa 130 markkaan ja B-osake 13,70 markkaa 132 markkaan, molemmat huippukursseja. Sammon huippuhinnaksi kirjattiin 410 markkaa, ja osakkeen päätöshinta parani keskiviikosta 7,50 markkaa 407,50 markkaan.

Nokioiden hinnat kallistuivat dollarin vahvistumisen myötä lähes viisi prosenttia. A-osakkeen päätöshinta parani 15,50 markkaa 330,50 markkaan ja K-osakkeen 15 markkaa 329,50 markkaan. Myös New Yorkissa Nokian ADR-todistus vahvistui torstaiaamuna.

Metsäryhmässä Enson ja UPM:n osakkeiden nousut nostivat metsäindeksiä 1,3 prosenttia. Enson A-osakkeen päätöshinta parani 20 penniä 38,50 markkaan ja R-osakkeen 60 penniä 39,20 markkaan. UPM:n osakkeilla viimeiset kaupat tehtiin 1,80 markkaa vahvistuneeseen 100,80 markan kurssiin.

Torstaipörssin vaihdetuin yhtiö oli Nokia 374 miljoonalla markalla. Pohjolan vaihto oli 77 miljoonaa, Orionin 59 miljoonaa, Sammon 54 miljoonaa ja Raision Tehtaitten 33 miljoonaa markkaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat