Helsingin pörssi

UPM-Kymmenen osakkeita vaihtui vilkkaasti viikon viimeisenä pörssipäivänä. Yhtiön osakkeilla tehtiin useita yksittäisiä suurkauppoja. Ilman UPM:n osakkeen korkeaa vaihtolukemaa olisi kokonaisvaihto jäänyt tänään todella vaisuksi.

Mitään yksiselitteistä syytä UPM:n osakkeen kiinnostukselle eivät analyytikot löytäneet. UPM-Kymmenen kurssitaso säilyi kuitenkin lähes eilisissä lukemissa eli 133 markan tuntumassa. Yhtiön osakkeita vaihtuikin jatkuvan kaupankäynnin aikana tänään yhteensä 330 miljoonalla markalla.

Nokian osakkeet eivät vahvistuneet enää kahden edellispäivän tapaan, vaan painuivat viikon päätteeksi lievästi miinukselle. Maanantainen osavuositulos näyttää suunnan Nokian osakkeille. Nokiaa kaupattiin tänään 468-473 markan tasolla.

Hex-yleisindeksillä mitattuna pörssikurssit painuivat lievästi pakkaselle. Hexin kaupankäynnin loppuarvo oli 3 609 pistettä.

Osakkeista nousivat eniten Stromsdal ja Espoon Sähkö. Molempien yhtiöiden osakkeet vahvistuivat nelisen prosenttia. Laskussa olivat Castrumin ja Raute Oy:n osakkeet. Myös viime päivinä nousseet Metran osakesarjat olivat alamäessä.

Myös muissa Euroopan pörsseissä oltiin laskusuunnassa, lukuunottamatta Lontoota. Lontoon pörssi oli iltapäivällä 0,5 prosentin nousussa. Frankfurtissa osakekurssit olivat lähes prosentin miinuksella ja Pariisissa CAC40-indeksi näytti laskua 0,2 prosenttia. Suuntaa Euroopan pörsseille antoi Wall Street, missä osakekurssit laskivat puolisen prosenttia.

Kokonaisvaihto kasvoi tänään UPM-Kymmenen vedossa lähes viimeviikkoisiin huippulukemiin. Osakkeita vaihtui yhteensä lähes 900 miljoonalla markalla. UPM keräsi vaihtopotista muhkean 330 miljoonan markan siivun. Nokian A-osake toi vaihdosta 250 miljoonaa. Outokumpua vaihtui 50 miljoonalla ja Meritaa 30 miljoonalla markalla.

Helibor-koroissa ei tapahtunut suuria muutoksia viikon päätteeksi. Kolmen kuukauden helibor oli 3,10 prosenttia ja kuuden kuukauden 3,23 prosenttia. Vuoden helibor noteerattiin 3,55 prosenttiin, missä oli yhden pisteen nousu eiliseen arvoon verrattuna. Dollarin arvo säilyi edelleen vahvana ja sen noteeraus oli jo 5,50 markkaa.
(STT-Boss Information)

Lue myös:

    Uusimmat