Helsingin pörssi

Nokian osakkeet lähtivät lennokkaaseen nousuun Ericssonin tiedotettua huikeasta alkuvuoden tulosparannuksesta. Ericssonin tulos kasvoi reiluun kuuteen miljardiin kruunuun, kun analyytikkojen arviot olivat viidessä miljardissa kruunussa.

Nokiaa tehtiin kalleimmillaan jo 456 markan kappalehintaan, mutta iltapäivällä osakkeen hinta vakiintui 445 markan tasolle. Parannusta keskiviikon kaupankäyntikursseihin oli kuitenkin liki 20 markkaa.

Meritan osakkeiden nousulle ei näytä tulevan loppua. Spekulaatiot pankki- ja vakuutusalan fuusiosta ja osakeantihuhut siivittävät Meritan kurssia ylöspäin. Osakeantihuhujen ei pitäisi kuitenkaan vaikuttaa osakkeen hintaan nostavasti vaan päinvastoin, joten tämä ei äkillistä kurssinousua selitä.

Meritan A-osake kallistui torstain pörssipäivän aikana jo 24,50 markkaan. Nousua edellispäivän kaupankäyntikursseihin oli reilu neljä prosenttia. Myös OKO:n osake jatkoi kallistumistaan ja sitä tehtiin korkeimmillaan jo 92 markan kurssiin.

Hex-yleisindeksillä mitattuna pörssikurssit vahvistuivat 1,1 prosenttia. Hexin torstain päätösarvo nousi jälleen yli 3500 pisteen ja päätyi torstain kaupankäynnin päätteeksi 3508 pisteeseen.

Toimialoista vahvistuivat eniten pankit ja rahoitus sekä tietoliikenne ja elektroniikka. Pankkisektorin toimialaindeksi oli kolmisen prosenttia plussalla ja tietoliikenne-toimiala petrasi indeksiään Nokian johdolla lähes viisi prosenttia.

Osakkeita vaihtui torstaina jälleen vilkkaasti ja vaihto kohosi yli miljardin markan. Vaihtokärjessä porskutti Nokian A, joka keräsi osakepotista yli puolet. Nokian A-osaketta vaihtui yhteensä 520 miljoonalla markalla. Merita toi toistamiseen yli 100 miljoonaa markkaa, mikä riitti vaihtotilaston kakkospallille.

Muissa Euroopan pörsseissä kurssit sahasivat sekä ylös että alaspäin. Lontoossa kurssit pysyttelivät lähes keskiviikkoisella tasolla. Frankfurtissa DAX-painui kahden ennätysvilkkaan päivän jälkeen prosentin verran pakkaselle. Tukholmassa kurssit sensijaan olivat 1,5 prosentin ylämäessä, lähinnä Ericssonin myönteisen tulosparannuksen ansiosta.
(STT-Boss Information Oy)

Lue myös:

    Uusimmat