Helsingin pörssi

Pörssikurssit jatkoivat yhä nousuaan Helsingissä. Pontta nousulle antoi tuttuun tyyliin New Yorkin pörssi, jossa osakkeiden hintakehitystä mittaava Dow Jones-indeksi nousi jälleen uuteen All Time High-arvoon.

Dow:n torstain kaupankäynnin loppulukema oli 8117 pistettä, missä oli 0,35 prosenttia nousua keskiviikon loppuarvoon verrattuna. Nokian A-osaketta vastaavan ADR-todistuksen kurssi kallistui 82,4 dollariin, mikä vastaa noin 447 markkaa.

Myös Helsingissä Hex-indeksi paukutti uuden huippulukeman. Hexin uudeksi ennätykseksi kirjataan nyt 3543,49 pistettä. Nousun yhtenä pääarkkitehtinä toimi Nokia, jonka A-osakkeen osakekurssi vahvistui parhaimmillaan 450 markan yläpuolelle. Kalleimmat kaupat Nokian A-osakkeella tehtiin 455 markan kurssiin.

Päivän suurimmaksi nousijaksi spurttasi kuitenkin Finnairin paperi, joka on viimeisen parin viikon aikana nostanut noteeraustaan ylemmäksi ja ylemmäksi. Perjantaina Finnairin osake kallistui peräti seitsemällä prosentilla. Korkeimmillaan Finnairin osaketta tehtiin 44 markan kappalehintaan. Myös vaihtoa Finnairin osakkeelle kertyi kohtuulliset 41 miljoonaa markkaa.

Pankkiosakkeista Meritan osakkeet lähtivät lievään laskuun. A-osakkeen noteeraus halpeni torstain päätöstasolta 10 penniä 24,20 markkaan. OKO:n osake jatkoi edelleen nousua kohti 100 markan maagista hintarajaa. Perjantaina OKO:n osakkeet vaihtoivat omistajaa kalleimmillaan 94 markan kappalehintaan, mikä on luonnollisesti osakkeen uusi vuoden huippuarvo.

Toimialoista parhaimmassa vireessä olivat vakuutusalan osakkeet. Vakuutussektorin toimialaindeksi oli lähes neljä prosenttia plussalla. Pohjolan B-osakkeilla tehtiin yksittäinen reilun 12 miljoonan arvoinen osakekauppa. Pohjolan molempia osakesarjoja vaihtui vuoden korkeimpiin kaupankäyntikursseihin. A-osakkeen uusi huippuarvo on 171 ja B-osakkeen 172 markkaa.

Perjantain kokonaisvaihto oli 715 miljoonaa markkaa. Vaihtokärjessä rynninyt Nokian A, keräsi torstaiseen tapaan osakepotista lähes puolet. Nokian A-osakkeen päivävaihto oli perjantaina 350 miljoonaa markkaa. Pohjolan B-osake toi 52 ja Meritan A 45 miljoonaa markkaa.
(STT-Boss Information Oy)

Lue myös:

    Uusimmat