Helsingin pörssi

Viikko päätettiin Helsingin pörssissä vahvistuvin kurssein. Hex-yleisindeksin mukaan osakkeiden hinnat kallistuivat perjantaina keskimäärin 0,6 prosenttia, ja viikon aikana nousua kertyi keskimäärin 1,8 prosenttia. Perjantain osakevaihto oli 416 miljoonaa markkaa.

Myös sijoittajien ostotarjouksilla mitaten enemmistö kursseista oli perjantaina nousussa. Varsinaisen kaupankäynnin aikana 47 osakkeen ostokurssi nousi, 22:n pysyi ennallaan ja 23 ostokurssia laski. Lisäpotkua kurssinousulle antoi perjantaina julkistetut Yhdysvaltain talousluvut. Ennakoitua hitaammaksi mitattu inflaatio elokuussa hillitsi odotuksia mahdollisesta koron nostosta, ja käänsi New Yorkin pörssin tukevaan lähes prosentin nousuun perjantai-aamuna.

Helsingin pörssissä nousuvauhti oli perjantaina parasta metalliosakkeilla. Metran torstaina julkistettu dieselryhmän järjestely nosti yhtiön A-osakkeen hintaa kuusi markkaa 256 markkaan ja B-osakkeen hintaa kympin 258 markkaan. Vaihtokurssejaan vahvistivat tuntuvasti myös Fiskars ja Outokumpu.

Viikon aikana Metran A-osake kallistui 21 markkaa ja B-osake 25 markkaa. Fiskarsin A-osake kallistui viikossa 30 markkaa, Outokumpu kaksi markkaa ja Rautaruukki kolme markkaa. Keskimäärin metalliosakkeet kallistuivat viikossa lähes neljä prosenttia.

Partekin perjantaina antama tulosvaroitus tiputti yhtiön osakkeen hintaa 2,70 markkaa 65,80 markkaan. Myös koko viikon nousussa olleen Meritan osakkeet halpenivat perjantaina. Pankin A-osakkeen päätöshinta putosi 15 penniä 9,75 markkaan ja B-osakkeen kymmenen penniä 11,30 markkaan. Viikon aikana pankkiosakkeet kallistuivat kuitenkin lähinnä Meritan nousujen ansiosta lähes viisi prosenttia.

Vaihtelevat arviot metsäyhtiöiden tilanteesta heiluttivat metsäosakkeiden hintoja. Perjantaina markkinoilla lisääntynyt usko metsäyhtiöihin käänsi niiden hinnat jälleen hienoiseen nousuun. Nousussa olivat lähinnä Enson osakkeet. Viikon aikana metsäryhmän indeksi heikkeni 0,6 prosenttia.

Nokian osakkeiden varovainen nousu jatkui myös perjantaina. A-osakkeen hinta parani markan 190 markkaan ja K-osakkeen neljä markkaa 192 markkaan. Viikossa A-osake kallistui 4,50 markkaa ja K-osake seitsemän markkaa.

Perjantain vaihtoykkönen oli Nokia 102 miljoonan markan vaihdolla. Lassila & Tikanojan vaihto oli 57 miljoonaa markkaa, josta Evlin sisäisenä kauppana vaihtamat 200000 osaketta kattoivat 53 miljoonaa markkaa.

UPM-Kymmenen vaihto oli 33 miljoonaa, Metran 29 miljoonaa ja Keskon 26 miljoonaa markkaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat