Helsingin pörssi

Pohjolan ja Sammon osakkeet kallistuivat kuluneen pörssiviikon aikana keskimäärin 5,8 prosenttia. Teollisuusosakkeista vaihtokurssit kallistuivat viikon aikana etenkin metalliosakkeilla sekä Nokian vetäminä muun teollisuuden ryhmän osakkeilla. Metsä-Serlan antama tulosvaroitus puolestaan pudotti metsäosakkeiden hintoja keskimäärin 3,5 prosenttia.

Markkinoilla vakuutusosakkeiden nousua selitettiin paitsi ulkomaisella kiinnostuksella, ja ruotsalaisen vakuutusyhtiö Skandian arvioitiin olevan kiinnostunut Meritan omistamista vakuutusosakkeista. Nousun taustalla on myös korkojen laskusta ja osakkeiden noususta johtunut vakuutusyhtiöiden sijoitussalkkujen arvon nousu.

Pohjolan ja Sammon osakkeita vaihdettiin myös perjantaina vuoden huippuhintoihin, Pohjolan molempia osakkeita 94 markan ja Sammon osakkeita 328 markan kursseihin. Pohjolan A-osake kallistui viikon aikana 7,50 markkaa ja B-osake kahdeksan markkaa. Sammolle viikkonousua kertyi 13,50 markkaa.

Osakkeiden hinnat kallistuivat perjantaina keskimäärin 0,4 prosenttia, ja metsäryhmää lukuun ottamatta kaikki toimialaindeksit vahvistuivat. Viikon aikana osakkeiden hinnat kallistuivat Helsingin pörssissä keskimäärin 1,5 prosenttia. Perjantain osakevaihto oli 376 miljoonaa markkaan ja viikkovaihto 1,5 miljardia markkaa.

Nokioiden hinnat seurasivat viikon aikana tiiviisti Yhdysvaltain hintatasoa. Perjantaina Nokian A-osakkeen hinta käväisi Helsingin pörssissä kalleimmillaan 204,50 markassa, mutta osakkeen päätöshinta asettui kuitenkin edellisen päivän tasolle 202,40 markkaan. Nokian K-osakkeen viimeinen vaihtokurssi parani edellispäivästä markan 202 markkaan.

Metsäosakkeisiin hiipi viikon aikana epävarmuus. Metsä-Serlan tulosvaroitus pudotti kaikkien metsäyhtiöiden osakkeiden hintoja, ja laskussa olivat etenkin Metsä-Serlan ja Enson osakkeet. Perjantaina metsäosakkeet halpenivat keskimäärin 0,8 prosenttia.

Hartwallin tuntuva tulosparannus nosti yhtiön osakkeen hintaa reilusti vielä perjantaina. Kalleimmillaan Hartwallin osake nousi vilkkaan kysynnän seurauksena 148 markan huippuhintaan, mutta viimeiset kaupat osakkeella tehtiin yhdeksän markkaa torstain hinnan yläpuolella. Perjantaipörssin vahvoja nousijoita olivat myös Konecranes, Outokumpu, Amer sekä Cultorin molemmat osakkeet ja Raision Tehtaat.

Perjantaipörssin vaihtokärjessä oli Nokia 106 miljoonalla markalla. Meritan vaihto oli 30 miljoonaa, Sammon 22 miljoonaa, Rautaruukin 19 miljoonaa ja Hartwallin 18 miljoonaa markkaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat