Helsingin pörssi

Nokian osakkeet taittuivat tänään uudelleen laskuun kysynnän heikkenemisen myötä. A-osake halpeni torstaista 5,50 markkaa 162 markkaan ja K-osake laski 3,70 markkaa 163 markkaan. Viime perjantaista A-osakkeelle kirjattiin näin laskua 11,10 markkaa ja K-osakkeelle 9,30 markkaa.

Pörssikurssit laskivat muutoinkin lähes kautta linjan. Hintojen alamäen takana oli Wall Streetin eilinen puolentoista prosentin pudotus, joka painoi osakekursseja alaspäin ympäri maailmaa. Pörssin yleisindeksi heikkeni 0,9 prosenttia. Viikkotasolla indeksi laski ennen muuta Nokian osakkeiden alamäen vuoksi 0,4 prosenttia.

Tämänpäiväinen hintojen alamäki iski lievimmin metsäosakkeisiin. Niille tukea antoivat amerikkalaisten metsäyhtiöiden Champion Internationalin ja Georgia Pacificin eilen julkistamat osavuosikatsaukset. Molemmat yhtiöt raportoivat toisen vuosineljänneksen sujuneen hyvin. UPM-Kymmenen osake vahvistui vielä 60 penniä 99,60 markkaan, muttei kyennyt parantamaan huippukurssiaan eilen kirjaamastaan sadasta markasta. Ilman UPM:n nousua metsäkin olisi painunut muiden toimialojen keralla pakkasen puolelle, sillä Enson A-osake halpeni torstaista 50 penniä 37,50 markkaan, Enson R-osake 30 penniä 37,70 ja Metsä-Serlan B-osake 1,10 markkaa 32,90 markkaan. Viikossa UPM:n osakkeelle kirjattiin nousua 3,90 markkaa. Enso A kallistui 1,50 markkaa ja Enso R 1,60 markkaa. Metsä-Serla B:n nousu jäi 20 penniin. Vaihtoa UPM-Kymmene keräsi tänään 52 miljoonaa markkaa.

Kaikkiaan osakelistan päivävaihto oli 335 miljoonaa markkaa. Vaihtokärjessä komeili Nokia 156 miljoonalla markallaan. Uusia kuluvanvuotisia huippukursseja kirjattiin neljälle osakkeelle. Askon osake nousi kaksi markkaa 222 markkaan, Metran B-osake kolme markkaa 225, Nesteen osake markan 103 ja Nokian Renkaiden osake 50 penniä 72 markkaan. Raision Tehtaiden vaihto-osake kallistui edelleen viidellä markalla 325 markkaan ja viikossa sille kirjattiin näin nousua 25 markkaa. Vaihtoa Raisio keräsi 21 miljoonaa markkaa. Vaihtoa Raision K-osake keräsi 1,1 miljoonaa markkaa ja kaikkiaan meklarilistalla kertyi vaihtoa puolitoista miljoonaa markkaa.

Samansuuruinen oli myös otc-listan päivävaihto. Vaihdetuin otc-osake oli Olvi A, jota meni 0,6 miljoonan markan edestä. Olvin alamäki jatkui ja osake heikkeni kolme markkaa 118 markkaan. Otc-indeksi vahvistui perjantaina 0,6 prosenttia ja viikkotasolla sille kirjattiin nousua 0,2 prosenttia. Meklari-indeksi heikkeni perjantaina prosentin ja viikkotasolla 1,7 prosenttia Raision K-osakkeen noususta huolimatta. Otc-listan viikkovaihto oli 4,6 miljoonaa ja meklarilistan 12,2 miljoonaa markkaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat