Mainos

Helsingin pörssi

Tänään oli vaisu pörssipäivä. Syynä vaisuuteen oli meklareiden mukaan se, että sijoittajat eivät halunneet tehdä suurempia liikkeitä odotellessaan Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtajan Alan Greenspanin esiintymistä senaatin pankkikomiteassa. Osakkeiden hintojen kehitys oli nousuvoittoista ja pörssin yleisindeksi vahvistui 0,3 prosenttia.

Osakelistan vaihto jälkipörssi ykkönen mukaanlukien oli 270 miljoonaa markkaa. Vaihdetuimmat yhtiöt olivat Nokia 142 miljoonalla, UPM-Kymmene 23 ja Enso 14 miljoonalla markalla. Nokian osakkeiden hinnat nousivat aamulla kolmisen markkaa A-osakkeen vahvistuttua eilen New Yorkissa 1,75 dollarilla 35,25 dollariin eli 159,70 markkaan. Loppupäivästä Nokian osakkeet kuitenkin kääntyivät tarjonnan lisääntymisen myötä laskuun. A-osake päätyi eiliselle päätöstasolleen 156,50 markkaan ja K-osake laski 50 penniä 157 markkaan.

Metsäosakkeisiin kohdistuneen kysynnän avittamana UPM-Kymmenen osake vahvistui 70 penniä 99,50 markkaan, Metsä-Serla B 30 penniä 32 ja Enso R 50 penniä 37,20 markkaan. Eilen markalla vahvistunut Enson A-osake teki pienen korjausliikkeen alaspäin ja halpeni 20 penniä 37,30 markkaan.

Kuluvanvuotista huippuhintaansa kohensi kolme osaketta. Eniten niistä kallistui Nesteen osake, joka vahvistui seitsemän markkaa 112 markkaan. Nokian Renkaitten osake nousi markan 73 markkaan ja markalla vahvistui myös 72 markkaan päätynyt Partekin osake. Tämän kolmikon nousun takana oli meklareiden mukaan kysynnän kasvu. Partek keräsi vaihtoa kymmenen miljoonaa ja Neste runsaat viisi miljoonaa markkaa. Nokian Renkaiden osakkeen vaihto jäi alle miljoonan markan.

Raision K-osake kuittasi eilisen laskunsa. Osake vahvistui tänään viidellä markalla 305 markkaan, kun taas pörssilistalla noteerattava Raision vaihto-osake halpeni kolme markkaa 307 markkaan. Vaihto-osaketta meni 4,7 miljoonan ja K-osaketta 3,5 miljoonan markan edestä.

Meklarilistan päivävaihto oli 3,6 miljoonaa markkaa. Listan indeksi vahvistui puoli prosenttia. Otc-listan päivävaihto jäi miljoonaan markkaan. Listan indeksille plussaa kirjattiin 0,3 prosenttia. Vaihdetuin otc-osake oli 0,7 miljoonalla markalla Olvi A, joka vahvistui kaksi markkaa 118 markkaan. Penopen osakkeen kuluvanvuotinen pohjanoteeraus heikkeni markan 20 markkaan.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.