Helsingin pörssi

Pörssiosakkeet eivät kiinnostaneet sijoittajia tänään. Osakevaihtoa kertyi jälkipörssi ykkönen mukaan lukien vain 138 miljoonaa markkaa. Markkinakommenttien mukaan voittojen kotiuttaminen viikonlopun edellä, markan vahvistuminen dollaria vastaan sekä New Yorkin pörssin ympärillä leijuva epävarmuus hillitsivät entisestään lomatunnelmissa olevien sijoittajien ostohaluja.

Pörssiviikko oli vuoden hiljaisimpia ja osakevaihto painui alle 900 miljoonan markan. Hex-yleisindeksi ylti hienoisesti plussan puolelle. Yhtiöiden rajoitettuihin markkina-arvoihin perustuva Hex-portfolioindeksi päätyi 0,2 prosenttia pakkaselle. Viikkotasolla kurssit laskivat yleisindeksin mukaan vajaat kaksi prosenttia.

Päivän vaihdetuin yhtiö oli Nokia 41 miljoonan markan vaihdollaan. Nokian A-osake kallistui eilisen jatkuvan kaupankäynnin päätöslukemasta 3,50 markkaa 158 markkaan ja K-osake kolme markkaa niin ikään 158 markkaan. Nokioiden nousu johtui Nokian kurssin vahvistumisesta vajaalla dollarilla New Yorkin pörssissä eilen.

Metsäosakkeiden eilinen vajaan kahden prosentin nousu vaihtui yli puolen prosentin kurssiluisuun. Vaihdetuin metsäyhtiö oli UPM-Kymmene 30 miljoonalla markalla. Metsäjätin osake halpeni 80 penniä 98 markkaan. Enson R-osakkeen kurssi laski 10 penniä 36 markkaan.

Neste kertoi 285 miljoonan markan tappioista, jotka ovat syntyneet raakaöljyn trading-kaupasta alkuvuoden aikana. Nesteen osakkeita ei vaihtunut pörssissä tänään. Osakkeen ostonoteeraus laski kuitenkin tappiouutisen myötä 96 markkaan, kun osakkeen pörssihinta oli eilen 100 markkaa.

Raisio Tehtaiden kurssilasku jatkui. Raision vaihto-osake halpeni 6,50 markkaa 308,50 markkaan. Meklarilistalla noteerattava K-osake putosi 19 markkaa 296 markkaan. Vielä alkuviikolla Raision kurssi nousi selvästi New York Timesissä viikonloppuna julkaistun Benecol-artikkelin johdosta.

Metalliosakkeet kallistuivat 0,3 prosenttia. Valmetin osake yleni 1,60 markkaa 70,60 markkaan. Outokummun A-osake nousi 70 penniä 78,50 markkaan. Monialateollisuuden ryhmässä kurssinousua kirjattiin mm. Amerin, Hackmanin ja Instrumentariumin osakkeille. Pankkien ja rahoituksen ryhmän indeksi vahvistui 0,2 prosenttia. Noususta vastasi lähinnä Merita, jonka A-osake kallistui viisi penniä 9,50 markkaan.

Osakekauppa jatkui vaisuna Helsingin Arvopaperipörssin hallintaan elokuun alussa siirtyvillä otc-listalla ja meklarilistalla. Otc-listan vaihto oli puoli miljoonaa markkaa. Vaihdetuin yhtiö oli Olvi, jonka osakkeen hinta pysytteli 117 markassa. Ponssen osake kallistui 50 penniä 63,50 markkaan. Meklarilistalla vaihtoa kertyi puoli miljoonaa markkaa, josta Benefon toi reilusti yli puolet. Päivän kaupoissa Benefonin S-osake halpeni 50 penniä 70 markkaan. Raision K-osake vajosi 19 markkaa 296 markkaan.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat