Helsingin pörssi

Kurssien alamäki Helsingin pörssissä jäi parin päivän mittaiseksi. Osakkeiden hinnat vahvistuivat torstaina lähinnä Nokian vedossa keskimäärin puoli prosenttia. Nokian osakkeet käänsi nousuun yhtiön Ranskasta saama miljardiluokan gsm-verkkotilaus.

Torstaipörssin osakevaihto jäi 340 miljoonaan markkaa. Osakevaihtoa Helsingissä pudotti etenkin se, että New Yorkin pörssi oli torstaina Yhdysvaltain kiitospäivän vuoksi suljettu. Nokian osuus päivän vaihdosta oli noin puolet eli 160 miljoonaa markkaa.

Nokian A-osakkeen hinta vahvistui päivän aikana kalleimmillaan kuusi markkaa 259 markkaan, ja K-osakkeen ylin vaihtokurssi oli 258,50 markkaa. Viimeisissä kaupoissa ennen jälkipörssiä A-osakkeen hinta oli 257 markkaa eli neljä markkaa edellispäivän päätöshintaa korkeampi.

Muun teollisuuden toimialaryhmän osakkeista Aspo kallistui Nokian imussa viisi markkaa 182 markkaan. Nousuja kirjasivat myös Hartwall, Huhtamäen I-osake, Neste, Orionin osakkeet, Vaisala ja Finvestin osakkeet.

Monialaryhmässä Askon vahva nousu jatkui, ja osakkeen vuoden huippuhinta parani 15 markkaa 335 markkaan. Loppukaupoissa osakkeen hinta liukui kuitenkin alaspäin, ja viimeiset kaupat ennen jälkipörssiä tehtiin edellispäivän hintaan eli 316 markan kurssiin.

Pankit vahvistuivat keskiviikon notkahduksen jälkeen keskimäärin 0,6 prosenttia, ja nousun takana oli Meritan molempien osakkeiden kymmenen pennin nousut.

Sijoittajien epävarmuus metsäteollisuuden suhdanteiden kehityksestä heijastui edelleen laskuna metsäosakkeiden hinnoissa. Keskimäärin metsäosakkeet halpenivat torstaina 0,7 prosenttia.

Nokian jälkeen pörssin vaihdetuin yhtiö oli UPM-Kymmene 37 miljoonalla markalla. Kemiran vaihto oli 28 miljoonaa, Raision Tehtaitten lähes 13 miljoonaa ja Rauman seitsemän miljoonaa markkaa.

Otc-listalla kurssit nousivat edelleen 0,2 prosenttia ja meklarilistan osakkeet kalistuivat keskimäärin 0,8 prosenttia.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat