Helsingin pörssi sukelsi Nokian perässä

Nokian osake halpeni päivän aikana Helsingin pörssissä lähes 13 prosenttia. Nokian laskun myötä Helsingin pörssin yleistä hintakehitystä kuvaava Hex-indeksi heikentyi 7,4 prosenttia.

Tuntuvasta laskusta huolimatta pudotus ei ole niin suuri, että sillä rikottaisiin kaikkien aikojen ennätyksiä. Synkin laskupäivä Helsingin pörssissä oli kesäkuussa 2001, jolloin hinnat laskivat päivän aikana melkein 16 prosenttia. Hex-yleisindeksi jäi 7452,54 pisteeseen. Vaihtoa kertyi melkein 2 miljardia euroa.

Helsingin pörssi tutkii Nokia-kauppoja

Helsingin pörssi tutkii kaupankäyntiä Nokian osakkeella tänään puolen päivän aikaan, jolloin Nokia julkisti alkuvuoden tuloksensa.

Osakkeella käytiin runsaasti kauppaa heti 12:n jälkeen, mutta pörssi sai yhtiön tulostiedotteen vasta kello 12.04.

Helsingin pörssin mukaan asia tutkitaan ja johtopäätösten aika on sen jälkeen. Sen enempää asiaa ei tänä iltana kommentoitu.

Nokialla on tapana jakaa tulostiedotteensa myös pääkonttorissaan, ja esimerkiksi monet tiedotusvälineet varmistavat tietojen nopean saannin pistämällä yhden toimittajan jonottamaan tulostietoja Espoon pääkonttoriin. Tulospaketin saa sen jälkeen, kun se on toimitettu pörssille.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat