Helsingin pörssi nousi huipputasolle

Osakkeiden hintakehitystä mittaava Hex-osakeindeksi päätyi tänään uuteen kaikkien aikojen huippulukuun, 3031,04 pisteeseen. Korkeimmillaan indeksi käväisi päivän aikana 3041,92 pisteessä. Edellinen indeksihuippu 3006,36 pistettä Helsingissä saavutettiin 11. maaliskuuta.

Helsinki seurasi näin uusiin huippuihin nousseita maailman valtapörssejä New Yorkia, Lontoota ja Frankfurtia. Vahva nousulinja alkoi New Yorkista, jossa osakkeiden hinnat käänsivät nousuun vaimentuneet pelot maan keskuspankin mahdollisesta korkojen nostosta. Myös tänään kurssinousu jatkui New Yorkissa.

Helsingin pörssissä osakkeet kallistuivat päivän aikana keskimäärin 1,1 prosenttia. Helsingissä indeksiä nostivat New Yorkin lisäksi kotimaiset myönteiset uutiset. Osakekauppa oli vilkasta, ja päivävaihto nousi jälkipörssi-ykkösen jälkeen 747 miljoonaan markkaan.

Teollisuudessa kallistuivat jyrkimmin metalli-, metsä-, moniala- sekä kemianteollisuuden osakkeet. Palvelualojen ryhmistä parhaat nousut kirjattiin vakuutusosakkeille ja hyvästä alkuvuoden tuloksestaan kertoneen TT Tiedon osakkeille.

Metsäryhmässä UPM:n ilmoitus Rauman osakkeiden myynnistä avitti UPM:n osakkeen nousua uuteen 123 markan huippuhintaan. Viimeisissä kaupoissa osaketta vaihdettiin 122,50 markan kurssiin, jossa oli päivänousua kaksi markkaa. Nousussa olivat myös muut metsäyhtiöt, ja osaltaan ryhmän parannuksen taustalla oli metsäyhtiöiden nousu New Yorkissa.

Amerin ilmoitus äänivaltaista K-osakkeista luopumisesta heijastui puolestaan yhtiön A-osakkeen hintaan pörssissä. Amerin hinta nousi kalleimmillaan 103 markkaan, mutta osakkeen päätöshinta jäi 99,30 markkaan. Nousua eilisestä kertyi kuitenkin 6,30 markkaa.

Monialaryhmässä Instrun nousu jatkui. Yhtiön A-osakkeen päätöshinta parani 11 markkaa 225 markkaan ja B-osakkeen kahdeksan markkaa 222 markkaan. Hackmannin hinta kallistui kaksi markkaa 166 markkaan, Lassilan kolme markkaa 370 markkaan ja Suunnon kaksi markkaa 52 markkaan.

Kemiaryhmässä 1,2 prosentin indeksinousun takana olivat Nesteen, Orionin ja Kemiran osakkeet. Nokian A-osakkeen päätöshinta kipusi 2,50 markkaa 333,50 markkaan ja K-osakkeen viisi markkaa 335 markkaan. Päivän vaihdetuin pörssiyhtiö oli Nokia 239 miljoonalla markalla. UPM:n vaihto oli 94 miljoonaa, Enson 49 miljoonaa, Outokummun 37 miljoonaa ja Rautaruukin 36 miljoonaa markkaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat