Helsingin pörssi nikotteli

Helsingin pörssin uusi kaupankäyntijärjestelmä nikotteli pahasti tänään. Häiriöt johtivat siihen, että kaupankäynti jouduttiin keskeyttämään iltapäivällä hieman ennen kello kolmea. Kauppaa ei yrityksistä huolimatta enää saatu uudelleen pyörimään.

Aiemmin pörssi joutui panemaan kaupankäynnin jäihin neljän osakkeen kohdalla, kun järjestelmä ei ottanut vastaan tarjouksia Meritan uusista A-osakkeista, Tampereen Puhelimen osakkeista eikä Suomen Sparin A- ja K-osakkeista. Välittäjät soittelivat vilkkaasti pörssiin kysellen häiriöiden syytä. Tunnelmat markkinoilla kiristyivät sitä mukaa kun ongelmat kasaantuivat.

-Palaute on ollut joko uteliasta tai vihaista, johtaja Juha Kaiponen Helsingin pörssistä kertoi. Hän myönsi, että pörssin maineelle tekniset häiriöt eivät tee hyvää, etenkin kun kaupankäynti kaatui edellisen kerran tammikuun puolivälissä.

-Kauppaa on hoidettu meillä kymmenen vuotta tietoteknisillä järjestelmillä ja kansainvälisessä vertailussa olemme olleet teknisesti edistyksellisiä. Mitkään tällaiset tapahtumat eivät luonnollisestikaan ole arvovallallemme hyväksi, Kaiponen sanoo.

Eräillä tahoilla arveltiin, että pörssissä ei testattu riittävästi uutta järjestelmää ennen sen käyttöönottoa. Kaiponen ei tätä käsitystä tyrmää, mutta korostaa jälkiviisauden olevan helppoa.

Uuden HETI-kaupankäyntijärjestelmän toimitti australialaisen Computersharen Lontoon-konttori. Aiempi kaupankäyntijärjestelmä palveli Helsingin pörssiä vuodesta 1989.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat