Helsingin pörssi alimmillaan 2 vuoteen

Helsingin Arvopaperipörssissä kurssit ovat laskeneet alimmilleen kahteen vuoteen. Hex-indeksi oli kello 16:n tienoilla laskenut 3,17 prosenttia 6 705 pisteeseen. Lasku oli syventynyt iltapäivän aikana.

Kursseja pudottivat muun muassa odottavat epäilyt siitä, että Nokia antaisi tulosvaroituksen lähiaikoina. Nokian osakkeen kurssi oli pudonnut klo 15:n aikaan kuluvan vuoden alimpaan arvoonsa, 19,09 euroon. Laskua eilisestä oli kertynyt jo 3,89 prosenttia.

Päivän suurin putoaja on ollut Benefon, jonka osakekurssista oli häipynyt 27,72 prosenttia. Seuraavaksi eniten oli pudonnut A Company Finland, runsaat 14 prosenttia.

Suurimpia nousijoita olivat klo 16:n aikaan Turun Arvokiinteistöt ja Suomen Spar, jotka olivat molemmat kohonneet noin 25 prosenttia. Runsaan 13 prosentin nousussa olivat Liinos ja Biotie Therapies.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat