Helsingin poliisi: Seksuaalirikoksissa uhreina 66 lasta

Helsingin poliisi on paljastanut muutaman kuukauden aikana 66 lapsiin kohdistunutta seksuaalirikosta. Seksuaalirikokset ovat tapahtuneet pääosin virtuaalisen tapaamisen yhteydessä. Uhrit ovat 10-17-vuotiaita tyttöjä ja poikia.

- Lapsi on viettänyt aikaa omassa huoneessaan tietokoneella, jossa on ollut esimerkiksi web-kamera käytössä. Vanhemmat ovat luulleet lapsen olevan turvassa, mutta hän on joutunutkin huoneessaan seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi, kertoo rikosylikomisario Kari Tolvanen Helsingin poliisista.

Nyt tutkittavista rikoksista epäitynä on vangittu kolme pääkaupunkiseudulla asuvaa, noin 40-vuotiasta miestä. Ensimmäistä kertaa poliisin tutkinnassa on tullut ilmi, että lasten hyväksikäyttäjät pitävät yhteyttä.

- Epäillyt ovat vaihtaneet tietoja lapsiuhreista. Uhreille he ovat antaneet itsestään internetissä vääriä tietoja, koskien ikää ja sukupuolta, kertoo rikoskomisario Jonna Turunen.

Seksuaaliset hyväksikäytöt ovat tulleet yllätyksenä ja järkytyksenä vanhemmille.

- Valtaosa lapsiuhreista on ihan normaaleista perheistä, missä lasten tekemisista ollaan kiinnostuneita, Tolvanen sanoo.

Poliisi selvitti jutut paljastavan tutkinnan kautta eli poliisi pääsi itse epäiltyjen ja uhrien jäljille.

- Vain yksi uhreista ilmoittautui itse poliisille, Turunen kertoo.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat