Helsingin metro on koekaniini

Helsingin metrosta on tullut ainutlaatuinen koekenttä. Vanhat metrojunat aiotaan automatisoida ensimmäisenä maailmassa.

Teknisesti haastavia kokeita tehdään öiseen aikaan Helsingin metrovarikolla. Tavoitteena on, että metrojunat kulkisivat Itä-Helsingistä Espoon Matinkylään ilman kuljettajia vuonna 2016.

Helsinki ja Siemens ovat yrittäneet vuosikaudet löytää ratkaisua metron automatisointiin. Vanhoja junia on testattu öiseen aikaan Helsingin Roihupellon koeradalla.

Tarkoitus on, että kaikki metrojunat ajavat parin vuoden päästä ilman kuljettajaa, jos testit onnistuvat. Suurimpana haasteena on ollut laituriovien ja junanvaunujen väliin jäävän raon toteuttaminen pienentäminen, kertoo projektipäällikkö Kimmo Reiman HKL:stä.

- Sen raon, joka laituriovien ja junan väliin, täytyy olla niin pieni, ettei sinne sovi pienikään ihminen, lapsi. Toisaalta sen täytyy olla niin iso, että heilahtava juna, joka tulee asemalle kovaa vauhtia, ei myöskään osu laiturioveen.

Laiturialueella kolmenlaista kokeilua

Helsingin metrovarikon 1,5 kilometrin radalla kokeillaan kolmea erilaista metodia. Junan ja laiturin väliin on rakennettu tuntoherkkiä läppiä sekä erityisen pulleata joustavaa junan seinässä olevaa reunaa. Lisäksi välejä voidaan myös vahtia erityisellä laser-skannerilla.

- Näistä kolmesta tullaan valitsemaan se paras vaihtoehto, mutta en vielä halua spekuloida mikä se niistä on, sanoo Kimmo Reiman.

Paikantimet auttavat jarruttaessa

Lisäksi testataan täydessä vauhdissa kulkevien junien pysähtymistä aseman laituriovien kohdalle. Metroradalle on asetettu paikantimia, jotka ilmoittavat tarkalleen juuri sen kohdan, missä junan pitää jarruttaa.

Ensin työ, sitten raastupa

Siemens on myös haastanut HKL:n käräjille automaattiprojektin maksueristä.

- Meillähän oli puolitoista vuotta sitten iso ristiriita siitä, että mikä on meidän toimituslaajuutemme puolin ja toisin. Silloin päädyttiin tällaiseen etenemissopimukseen, että nyt tehdään työt ja riita-asiat ratkaistaan myöhemmin, kertoo divisioonajohtaja Juha Lehtonen Siemensiltä.

- Nämä ovat sitten eri asioita, projekti projektina ja oikeudenkäynnit oikeudenkäynteinä, muistuttaa toimitusjohtaja Matti Lahdenranta  HKL:stä.

Metron automatisoinnin tärkein etu matkustajalle on lyhentyneet vuorovälit. Odottaminen laiturilla vähenee, kun junat kulkevat huomattavasti useammin kuin nykyisin. Muita automatisoinnin etuja ovat parantunut turvallisuus ja energiankulutuksen pieneneminen.

 

Lue myös:

    Uusimmat