Helsingin kulttuuripalkinto Stefan Bremerille

Helsingin kaupunki on myöntänyt vuoden 2011 kulttuuripalkintonsa valokuvaaja Stefan Bremerille. Tunnustuksen arvo on 10 000 euroa.

Palkintoperusteissa todetaan, että Bremerin (s. 1953) pitkä ura taiteilijana ja opettajana on vaikuttanut monin tavoin pääkaupungin taidekenttään.

Stefan Bremer on eräs tunnetuimpia suomalaisia nykyvalokuvaajia. Hänen uransa on jatkunut intensiivisenä ja ajankohtaisena 1970-luvun lopulta tähän päivään.

Bremerin kuvien keskiössä on useimmiten ihminen. Hän tuli tunnetuksi Helsingin yöelämän ja rockmuusikkojen kuvaajana. Myöhemmin hän on erikoistunut kuvaamiseen teattereissa.

Bremer on opettanut Taideteollisessa korkeakoulussa ja Kuvataideakatemiassa. Hänelle myönnettiin taiteen valtionpalkinto vuonna 1988 ja taiteilijaprofessorin arvo 1999.

Helsinki jakoi torstaina myös henkilökohtaisia taideapurahoja. Yhteensä 52 mediataiteen, sarjakuvan, kevyen musiikin ja tanssin tekijää sai noin 165 000 euron apurahat.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat